Nyika National Park on Malawin vanhin kansallispuisto, joka sijaitsee maan pohjoisosissa lähellä Sambian rajaa. Erikoisena piirteenä puistossa on sen korkeus, sillä suurin osa puistosta sijaitsee viileässä 2 300 metrissä ja poiketen normaalista savannista se muistuttaa enemmän Skotlannin ylämaiden rullaavia kukkuloita pienellä poikkeuksella. Täällä voi nähdä seeproja. Ja hyenoita. Ja leopardeja. Ja voit kävellä näiden kaikkien keskellä ilman mitään safari opasta, autoa tai asetta. Sen verran toki on otettava takaisin päin ettei hyenoiden ja leopardien sekaan varmaan supisuomalaisellakaan olisi mitään asiaa, mutta molemmat näistä lajeista ovat yöeläimiä, joten niihin törmääminen päiväsaikaan olisi hyvin harvinaista.
Ylämailla vaeltelun lisäksi tarjolla oli myös maastopyöriä, joita sai vuokrattua 20 USD päivähintaan. Pyörät näyttivät poikkeuksellisen uusilta, joten päätimme lähteä testaamaan voiko seepran polkea kiinni. Päivä alkoi sateisen oloisena ja sadetakit päällä lähdimme uhmaamaan 35 kilometrin mittaista lenkkiä. Ensimmäiset 10 kilometriä matkasta tuntui todella leppoiselta sillä siihen sisältyi eläinbongailujen lisäksi 7 kilometrin mittainen alamäki, jonka jälkeen oikea urakka alkoi. Loputtomalta tuntuvat ylämäet eivät kuitenkaan lannistaneet ajokin mahtavan vaihteiston ja etujousien ansiosta ja ylämaille ilmestynyt aurinko oli iloinen yllätys ainakin hetken aikaa. Matkan varrella satuimme törmäämään seepra laumaan joka oli jokseenkin ihmeissään kirkkaissa vaatteissa pyyhältävistä eräilijöistä. Pääsimme parhaimmillaan n. 20 metrin päähän muutamasta yksilöstä ennenkuin ryhmänjohtaja päätti ottaa hatkat aiheuttaen täten joukkopaon.Kaiken kaikkiaan Tour de Nyika kesti meiltä taukoineen 5,5 tuntia ja tuloksena oli tutisevat polvet, palanut naama ja kahtia mennyt pikkukäärme. Vaikka maastopyörät eivät olisi juttusi niin paikan päällä on mahdollisuus katsastaa upeita maisemia, kalastaa muutamalla valtion rakennuttamalla padolla tai katsella tähtitaivaan loputonta tarjontaa valosaasteiden ulkopuolella jäävällä ylängöillä.
Siirtyessämme hieman enemmän etelään löydämme Nyikan tapaisen ylängön, joka kantaa Ostos-TVstä tuttua nimeä Zomba. Valitettavasti Zumba in Zomba DVD ei ollut vielä ilmestynyt kun itse vierailimme täällä, mutta olen varma etten ollut ensimmäinen jolle tämä tuli mieleen. Nyikasta poiketen tämä paikka ei ole varsinainen luonnonpuisto, joten ylämailla voi törmätä helposti paikallisiin viljelijöihin jolta löytyy MANSIKOITA ja VADELMIA. Sattumien summana Zomban ylämaat tarjoavat oivallisen ilmaston näiden kotimaan herkkujen kasvattamiseen ja hinnalla niitä ei oltu pilattu. Litra mansikoita maksoi alle Euron ja keltaiset himalajan vadelmat olivat samaa luokkaa.
Herkut sikseen Zomba tarjoaa Nyikan tavoin paljon eräiltävää joskin hyvin sekalaisessa metsämaastossa vaihdellen trooppisten liaanipuiden ja Suomestakin tuttujen mäntyjen keskellä. Otimme aiheeksemme mennä katsomaan erästä näköalapaikkaa 8 kilometrin nousun päässä, jota varjostaisi 20 metriä syvä kolo maassa, jonne entisaikojen heimopäälliköillä oli tapana heittää vihamiehet ja noidat. Ennen starttia otimme kuitenkin motivaatiokakut kahvin kera loistavassa Sunbird Ku Chawe hotellissa, joka sijaitsee ylängöille vievän asfalttitien päässä. Kakku teki tehtävänsä ja saavuimme perille pienen sadesuojan ja paviaanilauman jälkeen. Tolkieninkin lainaama Shire-valley aukeaa upeasti ylängön reunalta eteemme ja dramaattiset 500-1000 metrin pudotukset saivat minut välillä siristämään silmiä. Alaspäin tullessa kävelystä uupunut kaksikko sai lohtua laupiailta samarialaisilta jenkki-hyväntekeväisyystyöntekijöiden ja Blantyrestä tulleiden vapaataiteilijoiden muodossa. Mahtava paikka.
Viimeisenä on Mount Mulanje, joka on koti Malawin korkeimmalle kohdalle - Satipwa (Chitchewaa, vapaasti käännettynä: paikka jonne et mene) 3 002 metriä. Teeviljelmien ympyröimä vuoriryhmä on samalla maan merkittävin kiipeily- ja eräilykohde. Käveltävää ja kiipeiltävää vuoriston päällä olisi viikoiksi, mutta ensiksi sinne pitää päästä, johon tarvitaan minibussimatka lähimmälle nousupaikalle Mulanjen kylästä. Satuimme tapaamaan Suomen Etelä-Afrikan (Kapkaupungin) suurlähetystössä työskentelevän Jessen ja hänen kanssa matkustavan hollantilaisen Ronin, jotka olivat loistavaa ja toivottua matkaseuraa vuoristoon kiipeämisessä. Reittimme kulki Likuhbula forest stationilta Chambe hutille, joka tulisi olemaan jyrkkää ja jatkuvaa nousua arvioidusti 3-4 tunnin ajan. Vaihtelevien säätilanteiden takia päätimme ottaa vain toisen rinkoistamme mukaan ylämaille ja kantajan siltä varuin ettei yllättäviä ongelmia tulisi. Ja se todellakin tuli tarpeen. Kuvat eivät anna oikeutta jyrkille ja kapeille nousureiteille, joita väitetysti vuoren kuuluisin reitti, Skypath, tarjosi. Sääolosuhteet vaihtelivat suuresti matkamme aikana aina aurinkoisesta täydellisen sumun peittoon, jolloin näkyvyys laski 10-15 metriin, luoden hyvin aavemaisen tunnelman. Yllättävää kyllä onnistuimme suoriutumaan taipaleesta poikkeuksellista nopeammin ja saavuimme yösijalle jo 2,5 tunnin jälkeen. Pieni päiväretki olisi tästä eteenpäin olisi ollut paikallaan, mutta päätimme jäädä aloillemme sillä tummat pilvet toivat mukanaan varsinaiset kaatosateet, jotka olisivat vain madaltaneet mieltä.
Chambe hut sijaitsee 1 800 metrissä meren pinnasta katsellen kohti Chambe huippua, joka on väitetysti yksi African pisimmistä kiipeilyseinistä. Pieni joki virtasi metsähakkuualueen viereen rakennetun mökin vieressä, joka toimitti samalla juomaveden kaikille eräilijöille. Luulimme saavamme pitää tämän autituvan kokonaan itsellämme kunnes saksalaispataljoona (4 ihmistä) ilmeistyi keskipäivän sateiden jäljiltä rapuillemme hyvin määrätietoisena. Kyseessä oli Mt Mulanje Klubin jäsenistä koostuva ryhmä sakemanneja jotka tekivät erilaisia töitä maan taloudellisessa pääkaupungissa Blantyressä. Joukko oli tullut viettämään joulua vuoristoon ja toivat mukanaan ruokaa joka olisi riittänyt ruokkimaan pienen kylän vuoriston reunamilla. Mutta tilavassa tuvassa sopu antoi hyvin sijaa.
Seuraavana päivänä olikin vuorostaan laskeutuminen, joka tapahtui hyvin samanlaisissa merkeissä kuin nousukin. Pääsimme matkalla ihmettelemään myös paikallista metsätaloustoimintaa sillä Mulanjen vuoriryhmän on lähes kokonaan männyn peitossa. Malawi on kunnostautunut suurena männystä saatavien tuotteiden valmistajana ja välittäjänä, mutta siitä on ollut myös harmia. Vuorelle endeeminen Mulanje Cedar on muuttunut vuosien aikana uhanalaiseksi lajiksi laittomien hakkuiden ja männyn valloitusretkien johdosta ja valtio on vasta viime vuosina ottanut asiakseen männyn harventamisen, jotta paikallislajit saataisiin entiseen kukoistukseensa. Tämän seurauksena mäntyjä on ruvettu kaatamaan vuoristossa oikealla urakalla ja näimme samoja viitteitä asiasta myös muualla maassa. Tästä loistavana esimerkkinä olivat lankunkantajat, jotka kiipeävät ja laskeutuvat kapeita vuorenrinteitä pitkin muutama lankku tasapainoitettuna päänsä päällä. Puut sahataan käsivoimin sopivan kokoisiksi vuoristossa ja kuljetetaan alas vuorelta naurettavan halvalla työvoimalla. Lankunkantajat saavat 50 senttiä per lankku ja parhaimmat kantavat 4 lankkua kerrallaan. Päivän palkaksi muodostuu näin muutama hassu Euro. Hieman enemmän jos jaksaa tehdä reissun päälle ja takaisin päivässä kaksi kertaa.
Mulanjen kylään takaisin tulo kruunattiin nappaamalla kiviuunissa paistetulla pizzalla mikä viimeistään pyyhki eräilyn tuomat väsymystilat unholaan. Malawin eräilyt oli nyt suoritettu ja oli aika siirtyä joulun viettoon rannan äärelle pienellä välipysähdyksellä. Vuorossa oli Liwonde National Park ja Cape Maclear.
No comments:
Post a Comment