Päivä ennen lähtöämme Sofia ei tuntunut voivan hyvin. Kuume nousi ja laski käymättä kuitenkaan koskaan 37 asteen yläpuolella ja mahassa kiersi kokoajan päivän mittaa. Olimme ajatelleet viettää Cape Maclearilla vielä yhden ylimääräisen päivän kanoottitoiminnan merkeissä, mutta nyt näytti siltä että se päivä menee haavoja nuollessa ja huomiselle olisi tiedossa vain perus bussimatka. Seuraava päivä saapui ja Sofia ilmoitti olevansa kunnossa, mutta itse huomasin kuumeen nousevan yhtä nopeasti kuin aurinko päiväntasaajalla. Olin huomannut tätä ennen että naapuri mökissä asuva rouvakaksikko oli tekemässä lähtöä ja utelin oliko pääkaupunki myös heidän suuntansa. Toinen rouvista oli ottamassa kyydin Blantyreen ja toinen odotti omaa kuskia, joka olisi viemässä tämän Lilongween. Ilmoitin välittömästi kiinnostuksemme kimppakyydistä ja sopi hänelle oikein hyvin, mutta ilmoitti että matkassa tulisi olemaan pieni pysähdys puukaivertaja kylään, josta nainen etsisi sukulaisille kynttilänjalkoja tuliaisiksi.
Arvelin ettei kuumeessa matkustaminen täysin turmioksi koituisi ja Lilongwessa olisi paremmat lääkäripalvelut, kuin Capella missä länsimaalaisilta veloitetaan 50 Euron lääkärinkonsultaatiomaksu. Summan takana on hanke jonka ideana on tarjota terveydenhuoltopalveluita ilmaiseksi paikallisille kyläläisille ja rahoitus saataisiin ainakin osaksi sairailta ulkomaalaisilta. Auto saapui ajoissa ja pääsimme matkaan heti kun kuljettaja oli saanut hommattua valtavan kalasaaliin paikallisilta kalastajilta. Koko automatkan ajan tuntui kuume nousevan ja Sofia oli valppaasti tutkimassa lääkärivaihtoehtoja Lilongwessa malariatarkastuksen varalta. Opaskirjan sivuja kahlatessaan hän kysyi uudelta tuttavuudeltamme mahtaisiko hän tuntea hyviä lääkäreitä pääkaupungissa. Hetken mietittyään hän nappasi puhelimen käteen ja soitti muutamaan numeroon. Selvisikin että hän toimii Malawissa Medecines Sans Frontieres (Läälärit ilman rajoja) järjestön pääkirjanpitäjänä ja oli sen myötä tuttu monen lääkärin kanssa. Hän ilmoitti kohteliaasti vievänsä meidät sudanilaisen tuttavalääkärin kotiin tarkastettavaksi ja emme voineet kuin myötäillä tätä positiivista käännöstä.
Mies asui hyvän tulotason omaavien paikallisten ja ex-patrioottien täyttämässä lähiössä ja otti meidät sydämellisesti vastaan. Tarjolla oli välittömästi vettä, tuoremehua ja sudanilaista teetä, joka toimi merkkinä miehen synnynmaasta. Kuumeisen selitysten ja lasillisen tuoremehua jälkeen löysin itseni hänen vierashuoneesta, jonka hän oli osittain muuttanut potilaiden vastaanottohuoneeksi. Hän pyysi minua kohteliaasti käymään sängylle makaamaan sillä välin kun hän kaivoi lääkärinlaukusta stetoskoopin. Varmanoloisesti hän kävi kanssani läpi kaikki kärsimykseni oireet ja päätti varmuuden vuoksi tehdä malaria-testin, joka osoittautui negatiiviseksi. Sudanilainen päätyi siihen tulokseen, että kärsin todennäköisesti ruokamyrkytyksestä tai mahdollisesti lavantaudista. Nopeasti pienestä laukusta ilmestyi muutaman erilainen tabletti, joista toisen hän esitteli perus paracetamoliksi ja toisen ciprofloxaciniksi, joka on antibiootti. ”Näillä lähtisi tauti kuin tauti.”: hän ilmoitti samalla kun siemaisin veden kanssa napit kurkusta alas ja vajosin sängylle kuumeen ehdoilla. Pienet torkut tuntuivat tekevän tehtävänsä palattua tajuihini puolen tunnin jälkeen. Sofia jutteli lääkärin kanssa olohuoneessa miehen aikaisemmista ja tulevista työpaikoista. Kaiken tämän saamamme avun lisäksi mies antoi minulle levylliset tarvittavia lääkkeitä mukaan ja tarjoutui viemään meidät autollaan haluamaamme hotelliin. Vielä hotellin pihassa kysyin että mitä voisimme maksaa kaiken tämän avun mitä oli meille suonut, mutta mies käski vain kertoa tarinamme Sudanin enkelistä eteenpäin. Se olisi tarpeeksi.
Aikamme Lilongwessa venyi parantelun takia muutamaa päivää pidemmäksi, mikä mahdollisti ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen päiviä milloin netissä pystyi viettämään tuntia pidemmän ajan. Hotellivalintamme saattoi olla kallis tasoonsa nähden, mutta sen selkeitä etuja olivat huoneen hintaan sisältyvä buffet aamiainen ja Internet-yhteys joka oli asukkaille ilmaiseksi käytössä. Muutaman päivän jälkeen olimmekin valmiita jatkamaan matkaa takaisin Tansaniaa kohti ja valinnaksemme koitui hieman epämääräinen bussiyhtiö kun myöhästyimme alkuperäisestä valinnastamme muutamalla minuutilla. Bussissa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta poiketen luotettavista yhtiöistä ne tuppaavat lähtemään vasta sitten kun joka ikinen paikka bussissa on täytetty. Tällä kertaa itse pääsin vanhemman maman viereen istumaan, kun Sofia ”pääsi” samanaikaisesti takariviin 5,5 aikuisen (ylimääräisiä puolikkaita tulee ylileveästä ahterista) ja 2 kahden lapsen kanssa. Lisäksi käytävälle tunki meidän tavoin muita ihmisiä jotka olivat myöhästyneet paremmista busseista ja itse sain käytäväpaikkani viereen nuoren äidin kahden lapsensa kanssa. Ja kuten lapsiperheiden kanssa tekemisissä olevat lukijani saattavatkin tietää, ei helposti väsyvälle lapselle paras paikka ole välttämättä ole seisomapaikka täpötäydessä bussissa kun matka tulee kestämään seitsemän tuntia. Eipä mennyt aikaakaan kun pojan jalat alkoivat veltostua ja pystyssä pysymisestä tuli varsinainen taistelu. Sofian vieressä istuva avulias rouva otti kuitenkin väsyneen nuorukaisen syliin kuin olisi oma lapsi ollut kyseessä. Hyvityksenä tästä urotyöstä lapsi päätti näyttää takarivin asukeille mitä ruokaa aikaisemmin tänään oli ollut tarjolla. Sofia sai mekolleen oman osan maissipuurovellistä ja ei aikaakaan kun toinen takarivin pienokaisista päätti ottaa isommasta mallia ja maalata osan penkeistä ja Sofian repun valkoisella liisterillä. Kyllä se matkustaminen julkisilla voi olla sitten kivaa.
Mzuzussa vietetyn yön jälkeen oli tarkoitus päästä Tansanian puolelle ennen pimeää ja olimme jo tullessamme nähneet matkan varrella Bongo Camping nimisen telttailupaikan, joka toimisi hyvin uudenvuoden vastaanottopaikkana. Matka sujui ongelmitta, mutta aikaa meni pari tuntia arvioitua enemmän rajalle, jolloin hämärä oli alkamassa laskeutua jo yllemme. Onnistuimme kuitenkin nappaamaan viimeisen bussin kohti Mbeyaa ja sen myötä varmistettua että pääsemme telttailualueelle hämärän ensimmäisinä tunteina. Vietettyämme muutamat tunnit syöden paikallista kana-riisi-avokaadosekoitus, seurustellen saksalaisen pariskunnan ja heidän koiransa Pacon kanssa vetäydyimme telttaamme kuuntelemaan kuinka vuosi vaihtui kylärumpujen soidessa neljästä ilmansuunnasta.
No comments:
Post a Comment