Liwonde on pienoinen kaupunki, joka on rakennettu Shire-joen rantatörmille ja sijaitsee vain kivenheiton päässä omasta luonnonpuistostaan. Osa joesta kuuluukin kansallispuistoon ja hyvästä syystä sillä 40 kilometriä pitkän suiston varrella asustaa yli 2 000 virtahepoa (yksi hepo 20 metrin välein) eivätkä eläimet siihen lopu. Lisäksi tältä pieneltä helmeltä voi löytää erilaisia antilooppeja, elefantteja, krokotiilejä, muutaman sarvikuonon ja paljon eri lintulajeja. Vietettyämme yötä ylihintaisessa hotellissa, jonka omistaja sattui olemaan Malawin kansallisen nyrkkeily-yhdistyksen pomo, vaihdoimme majapaikkamme Bushman’s Baobab Lodgeen, joka sijaitsi aivan kansallispuiston rajalla ja tarjoili telttamajoituksen lisäksi juuri etsimiämme kanoottiajeluita.
Ei mennyt aikaakaan kun pieni puunrungosta kaiverrettu kanoottimme lillui hiljalleen läpi jokisuistojen kaislikoiden, tietämättä mitä seuraava käännös tuo tullessaan. Olin erityisen otettu luonnon rauhallisuudesta, jonka huomasi ehkäpä parhaiten vallitsevasta hiljaisuudesta. Ainoat äänet ovat perämiehen vanha tasainen soutuliike ja satunnaisten lintujen ilmoitukset uusista vieraista. Kirkkaan keltaiset ja siniset pikkulinnut lentelivät parvissa aaltomaisesti ylitsemme ja kaislikoiden halki, untuvapeitteet uiden laskevan auringon valossa. Erään käännöksen jälkeen pääsemme varsinaisen joen varrelle, jossa african fish eagle esittelee heti kykyjään nappaamalla isohkon kalan lyhyen pintaliidon jälkeen. Sanonta ”ahneilla on paskanen loppu” tekee itsensä tunnetuksi myös eläinkunnan puolella, kun vonkale tipahtaa linnun hyppysistä vain muutaman siiven oikaisun jälkeen. Kotka jää odottamaan seuraavaa tilaisuuttaan. Pian ensimmäiset virtahevot ilmoittavat olemassaolostaan mahtavin huudoin ja röyhtäisyn, joka sai soutajamme rauhoittamaan etenemistään. Ensimmäisestä hepojen kohtaamisesta Kilwa Masokossa oli kulunut jo vähän aikaa ja kehtaisin väittää, että kanootin kyydissä pääsee karvan verran lähemmäs näitä kelluvia linnakkeita (kuumotukset olivat tosin huikeasti suuremmat tällä kertaa, sillä yksittäinen hepo voisi helposti kaataa kanoottimme). Telttamajoitus osoittautui hyvin hikiseksi ja läheisessä pusikossa touhuavat virtahevot kertoivat toinen toistaan peräjälkeen iltasatuja meille. Faabelien sisältö jäi hieman epäselväksi kirjoittajalta, mutta ainakaan hereillä pysymisessä ei ollut ongelmaa. Seuraavana päivänä teki mieli päästä vain matkaan (kunhan suihkussa oli käyty).
Ja sitten odotimme bussia. Kauan. Teimme sen klassisen virheen mitä jokaiselle pitkän ulkomaanmatkaa tekevälle ennemmin tai myöhemmin käy. Kun luotetun yhtiön työntekijä ilmoittaa bussin saapuvan pian vielä pari tuntia sen jälkeen kun sen olisi pitänyt ilmestyä, on syytä miettiä merkkiuskollisuuden tärkeyttä. Lopulta valitsimme kolmen ja puolen tunnin jälkeen osuvasti Miracle –nimisen bussin ja pääsimme matkaan kohti Cape Maclearia. Odottelu kävi kuitenkin ajallisesti kohtaloksemme sillä päästessämme ensimmäiselle (ja samalla viimeiselle) välipysäkille Monkey Bayssa oli kaikki väliä kulkevat minibussit lähteneet jo matkoihinsa ja vaihtoehdoiksemme jäivät täpötäysi avolava tai yöpyminen turhassa kyläpahasessa. Valitsimme avolavan kovan mutta turhan tinginnän jälkeen. Seuraaviin 18 kilometriin menikin 1½ tuntia ajellen pilkkopimeässä kuoppaisia hiekkateitä. Avolavaan oli saatu mahtumaan lähemmäs 25 ihmistä, 400 kiloa riisiä, polkupyörä ja kaksi asiallisesti sorkista sidottua vuohta. Vielä kun osa tavarasta piti purkaa tai lastata kesken matkaa, on helppo ymmärtää miten niin lyhyeltä kuulostava matka voi kestää hieman suomalaista moottoritieosuutta pidempään. Ei sen väliä – perille päästiin. Ja vieläpä ruhtinaalliseen sänkyyn!
Cape Maclear on edelleen kalastajakylä, jonka rantatörmiä on jo usean vuosikymmenen kaunistaneet paikallisten kalastuskanoottien lisäksi rantamökit jotka ovat suunnattu pääsääntöisesti länkkärien makuun. Oma valintamme vaihtoehdoista oli tehty sokkona, mutta tällä kertaa onni suosi rohkeaa. Täyteen ängettyjen baariluolien ja yläluokan ranskalaistaustaisten yösijojen väliltä löytyi Mgoza Lodge, jonka joskin spartalaiset huoneet olivat yksinkertaisen hienosti sisustettuja ja upealla sisäpihalla koristettuja. Kaiken kruunasi king size (yhtä pitkä kuin leveä) sänky jonka hyttysverkko oli sisäänkävely -mallia. Ensimmäinen yö kului ilman yhtäkään herätystä.
Sijaitessaan Malawi järven etelä osissa, tämä on yksi harvoja paikkoja veden äärellä, jossa on mahdollista katsella auringonlaskua. Ja niitähän tulikin joka päivä! Olimme hieman onnekkaita ajankohtamme kanssa sillä kuulimme monilta paikallisilta, että viimeiset kaksi viikkoa oli sadetta tullut reippaasti myös täälläpäin järveä. Tapaninpäivänä piti selvittää mitä maksaisi vuokrata kanootti pieniä saariekskursioita varten, mutta Nkhata Bayn tavoin tälläkin kertaa se jäi tekemättä. En tiedä oliko se trekkaamisesta kertynyt väsymys, riippumaton lämmin syleily vai hyvä kirja, mutta kaikki aktiviteetit tuntuivat ajan haaskaukselta. Julistin siellä ja silloin ainoaksi tarpeekseni riippumaton, hyvän kirjan ja lasillisen parasta tuoremehua mitä satamasta löytyy. Jopa oman talon ruoka sattui olemaan hintaansa nähden todella loistavaa ja vain kerran tai kaksi eksyimme kokeilemaan kilpailijoiden selkeästi kalliimpia vaihtoehtoja. Kolme yötä ja kolme päivää kerkesimme nauttia joulun jälkitunnelmista kunnes oli myönnettävä 50 USD maksavan yösijan olevan liian kallis budjettimme. Niin, ja olihan viisumitkin menossa vanhaksi viikon sisällä. Oli aika aloitta paluumatka kohti Tansaniaa. Mutta päätin ensiksi hankkia itselleni kovan kuumeen ja sudanilaisen enkelin. Siitä seuraavalla kerralla.
No comments:
Post a Comment