Tähtien järvi

Siirtyminen Tansaniasta Malawiin kävi mutkattomasti joskin kahden maan rajalla seikkailevat polkupyöräkyydin tarjoajat ja muut rahanvaihtohäslerit kävivät poikkeuksellista enemmän hermojen päälle. Mbeyasta saatu kyyti nimittäin tarjosi kaikille rajajuoksua tähtääville pienen urheiluaiheisen piristyksen - päätepysäkiltä oli rajalle matkaa mukavat kaksi kilometriä. Eikä lämpötilakaan ollut kuin lähempänä kolmeakymmentä astetta. Ylityksen jälkeen tiedossa oli vain yksi suunnitelma: nopeasti nauttimaan rantaelämästä. Ilmeisesti ne kaksi ja puoli kuukautta rannan äärellä elämistä oli aiheuttanut vain halun lähteä merta pidemmälle kalaan.



Ja matka saatiinkin taitettua ihan mukavasti. Rajalta saimme välittömästi taksikyydin Karongaan, jossa onni suosi bussikyydillä aina Mzuzuun asti (tähän mennessä ensimmäinen bussi koko Afrikassa mikä ei ollut täynnä). Mzuzussa oli vietettä yksi yö, koska pimeys alkoi laskeutua Pohjois-Malawin suurimman kaupungin ylle. Seuraavana päivänä oli helppo napata paikallinen minibussi, joka kyyditti meidät sen siliän tien Nkhata Baylle - tuolle jo jonkin aikaa nousussa olleelle backpacker-lomakohteelle/kalastajakylälle.



Päädyimme viettämään ensimmäiset kaksi yötä upeassa joskin kalliissa Mayoka Village Lodgessa, joka on rakennettu hyvin jyrkälle rinteelle (mustat rinteet ovat minulle tästedes silmissäni lasten liukurimäkiä). Oma pieni hökkeli turkoosin veden äärellä, jonka rauhallisten aaltojen kohina tuo unen silmään hetkessä. Paikan ruokatarjoilu oli hyvin länsimaalaissuuntainen ja se tietysti tarkoitti myös korkeita hintoja. Nämä pahamaineiset sudenkuopat on jo opittu välttämään käppäilemällä lähimmälle paikallisravintolalle missä kymmenesosalla edellämainitun hinnasta sai Mount Mulanjen verran riisiä ja puolikkaan kanan.. tai ainakin yksi neljäsosan. Muutaman yön jälkeen oli kuitenkin myönnettävä ettei paikka ollut sopiva budjetillemme, jotem päätimme vaihtaa paikkaa kolme kertaa halvempaan Big Blue Star Backpackersiin, jossa hinnan lisäksi etuna oli ilmainen netti ja tukanleikkuu.



Maailman kahdeksanneksi suurin järvi pysyy uimahalliveden lämpötiloissa ympäri vuoden ja sen myötä uiminen ja muut vesiaktiviteetit ovat oiva tapa viettää aikaa silloin kun uni ei maistu. On snorklausta, kanoottiajelua, sukelluskurssia, kiljumerikotkan ruokintaa TAI vaihtoehtoisesti et tee mitään näistä, joka kuvasti hyvin paljon sitä mitä itse tein viikon aikana. Suomi saattaa olla kovan lumimyräkän alla tällä hetkellä, mutta ei täälläkään ilman sateita selvitä. Kyllä, sadekausi on alkanut myös Malawissa. Täydellinen syy paneutua kirjallisuuteen. Olin jo hetken aikeissa alkaa lukemaan Sherlock Holmes and the Hound of Baskervilleä kunnes veri veti uudestaan Dunen pariin. Kirja parani vaikka kyseessä oli toinen lukukerta.



Uusia tuttavuuksia syntyy myös helposti sadesuojassa sillä heti ensimmäisenä iltana tutustuimme Ben ja Courtney nimiseen parivaljakkoon, jotka olivat nuoresta iästään huolimatta kerenneet reissata ympäri maailmaa merkittävästi minua enemmän. Suomalaisesta kateudesta kankeana kuuntelin kuinka Euroopat, Väli-Ameriikat, Australiat ja Uudet Seelannit olivat niin eilisen päivän nähtävyyksiä, kunnes puheeksi tuli rahoitus. 22-vuotiaille tähän sisältyi tietysti se hinta minkä kaikki nopeasti ylipitkille ulkomaanmatkoille haaveilevat joutuvat uhraamaan. Paljon työtä ja siinä prosessissaan oman sielunsa. Esimerkkinä heidän rahaankeruusta voi mainita baarissa työskentelyn Australiassa, joka antoi minulle uudet mittasuhteet raskaasta työstä. 60 tuntisia työviikkoja 6 viikkoa putkeen. Toisin sanoen sinä joko teet töitä tai nukut, mikä minun korvissani kuulostaa lähinnä kuolemantoiveelta. Noh pääsimpäs sen sanomaan itsekkin - hupsuja nuo nuorukaiset.



Toinen erikoisuus tässä kalastajakaupungissa oli maailmanympärysmatkalla oleva suomipoika Sami. Nordean datailupuolelta loparit ottanut hevimies oli ottanut lennon ensiksi Namibiaan josta matka oli nyt jatkumassa läpi Malawin kautta Tansaniaan ja sieltä vastaavasti Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Ainahan yhden tuopin Kuche Kuchea voi tämän miehen kanssa juoda, kun sitä joviaalimpaa puolta oli.

Näin loppuun voisi mainita muutaman matkalta kertyneen erikoisuuden kuten pulskan kotikissan kokoinen rotta, Carlsbergin yksinoikeus Malawin kaljamarkkinoihin ja nuotion liekkeihin heittäytyvät sammakot. Lisää kuulumisia pian. Kuvia laitetaan kun mahdollista.

Loma loman sisällä

Kaippa se on nostettava hattua Kaakkois-Aasialle. Siellä nämä tietokone hommat vaan hoitui helpommin kuin täällä Afrikassa. Ainakin tähän asti tämä on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta tilaanteen kanssa eletään ja päivitykset tulevat tilaisuuden tullen. Joten jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Koulut päättivät sulkea ovensa täällä Tansaniassa jo 26. joulukuuta ja ovet aukaistaisiin vasta 10. tammikuuta seuraavan kerran. Se tarkoittaa toisinsanoen puolentoista kuukauden joululomaa meille avustustyöntekijöille. Saimme kasattua kaikki Sofian tarvitsemat haastattelut ja niiden litteroinnit valmiiksi viikon aikana, joka oli jo itsessään aikamoinen urakka. Mutta se kaikki uurastus ajellen Tansanialaisella maaseudulla pikkukylästä toiseen oli sen arvoista heti kun viimeinen haastattelu oli saatu käännettyä nauhalta kokonaan tekstimuotoon. Loma sai alkaa.



Koska meillä tulisi olemaan vielä duunia Tansaniassa samassa paikassa joululomien jälkeen, päätimme lähteä viettämään aikaa viileemmille ylämaille joita oli runsaasti tarjolla lounaisessa Tansaniassa ja jatkaa siitä matkaa Malawiin. Matkan varrella pääsisimme poikkeamaan pienessä Mikumin kansallispuistossa, jossa olisi tarjolla suurin osa Afrikan erikoisista tunnetuista eläimistä. Mutta ensiksi sinne pitäisi päästä.



Olin hommannut bussiliput Mtwara - Dar Es Salaam välille hyvät kaksi päivää ennen, joten niissä ei pitänyt olla mitään ongelmaa. Kuuden aikaan bussiasemalle saapuneet matkalaiset saivatkin maistiaisen afrikkalaista arkea, kun omilla paikoilla istuikin nuori tansanialainen pariskunta, jotka pitivät käsissään lähes identtisiä lippuja. Nopeasti lipunmyyjiä jututtamaan ja kyllähän se niin oli. Paikalliset lipunmyyjät soittivat puheluita, huusivat jotain hyvin kaunista puhelimeen, lopettivat puhelun ja jatkoivat kaunista melodiaa keskenänsä. Loppujen lopuksi homma saatiin järkättyä niin, että menisimme Lindiin asti vapailla paikoilla ja sen jälkeen vaihdettaisiin bussia jos niin olisi tarve. Ja niinhän tottakai kävi. Seuraavaa bussia saatiin sitten Lindissä odotella tunnin verran ja matkaa voitiin jatkaa. Kolme tunnin jälkeen kaikki näytti hyvältä. Sitten ei. Kuljettajan puoleinen etujousi oli alkanut irtoamaan joten pistetään bussi parkkiin. Ison tunkin, sitä isomman vasaran ja 58 kovalta kuulostavan iskun jälkeen matkaa voitiin jatkaa.. puolen tunnin verran. Sitten tarvittiin samat tavarat kuin edellisellä kerralla ja hieman hiuksista punottuja naruja, joita käytetään kuulema hätätilanteessa. Kaikenkaikkiaan 9-10 tuntia kestävä matka venyi lopulta 15 tuntiseksi. Onneksi toisessa päässä oli vastassa tuttu kasvo ja hyvä sänky.



Ja koska meillä ei ollut varsinaista asiaa Dar Es Salaamiin, jatkui matkamme heti seuraavana päivänä kohti Mikumin kansallispuistoa. Tällä kertaa bussimatka meni mutkitta... melkein. Tehdessämme välipysähdyksen Morongorossa, mukana ollut Mikko kertoi kuskille että hän käväisee nopeasti pankkiautomaatilla ja palaisi bussille välittömästi sen jälkeen. Kuski nyökytteli ymmärtäväisesti ja kaksi minuuttia myöhemmin hän oli nostamassa kytkintä ja jatkamassa seuraavaan kaupunkiin. Luonnollisesti tässä vaiheessa piti ruveta käyttämään sanavarastoa useammasta kuin yhdestä kielestä. Pikkuhiljaa asia meni perille ja pienen neuvottelun jälkeen bussi ajoi läheiselle huoltoasemalle jonne Mikko sai kyydin hetkeä myöhemmin. Matka jatkui pienen hikoilun jälkeen ja tuota pikaa olimmekin jo tie osuudella joka kulkee suoraan kansallispuiston läpi. Lievä hämmennys valtasi minut kun kumminkin puolin tien viertä pystyi yhtäkkiä näkemään ne kaikki elukat mitä Ylen luontotunti yleensä tarjoaa. Antilooppeja, zeebroja, kirahveja ja norsuja. Kaikki suoraan valtatien vieressä. Emmekä olleet vielä edes maksaneet mitään! Mielessä kävi jo ajatus siitä ettei luonnonpuistoon tarvi mennä ollenkaan, vaan vuokraa polkupyörän lähikaupungista ja viettää päivät ajellen edestakaisin valtatietä.



En tiennyt olisinko niin kiinnostunut safareista, jos en harrastaisi valokuvausta. Tänä päivänä kun teräväpiirtotelevisiolla pystyy laskemaan yksitellen leijonapennun karvat ja norsun hengitys kuuluu aidommalta 5.x kaiuttimien kautta kuin oikeassa elämässä, on syytä kysyä itseltään saako tästä enää mitään irti. Seuraavana päivänä vastaus oli selvillä - kyllä saa. Meininki oli kohdillaan kun tien vieressä seisoskellut gnu kolmikko pisti raviksi ja kuskimme lähti vintikoiran tavoin ajojahtiin, hiekkatie pöllyten takanamme. Kuvat voivat kertoa vain niin paljon. Voisin kuvailla useita samanlaisia tilanteita, mutta valitessa vauhkoontuneiden kiraviparvien ja aamu-unilta heräävän norsun väliltä on ehkä paras vaan todeta: tulkaa itse katsomaan.



Koko päivän kestäneen safari-ajelun jälkeen oli aika ruveta katsastamaan Tansanian eteläisiä ylämaita ja bussin ikkunoista oli ajoittain mukava ihailla kuinka taakse jääneet Mikumin tasangot muuttuivat lähes välittömästi valtaviksi kukkuloiksi tien kumminkin puolin. Kohteenamme oli Iringa, joka oli toiminut vuosisadan alusta eräänlaisena tukiasemana saksalaisille lähetyssaarnaajille ja sotilaille. Kirpeässä 1 600 metrissä oli paljon samoja piirteitä kuin aikaisemmilta reissuiltani Nepalin Pokharassa. Vain järvi puuttui, mutta täällä ne oli korvattu valtavia kivenlohkareita katetuilla kukkuloilla. Eräänlainen vaelluskode bolderoinnista ja kiipeilystä kiinnostuneille tulevaisuudessa kenties. Viileän ilman lisäksi tämä kaupungin tarjontaan kuului muummuassa viihtyisä koru/vaatemyymälä ja kahvila nimeltä Neema Crafts, joka erikoistuu eri tavoin vammaantuneiden paikallisten kuntouttamiseen ja kouluttamiseen. Kahvila puolella tarjoiltiin mahtavia makuelämyksiä porkkanakakuista joka aamu puristettuun mango-mehuun. Ehdotomman chilli mesta missä voisi viettää muutaman viikon lueskellen kirjoja ja katselle kun maailma vierii ohi.

Valitettavasti meillä ei ollut viikkoa aikaa viettää sillä viisumimme olivat umpeutumassa ja oli aika paukkia uusille kulmille. Seuraavaksi vuorossa olisi Malawi ja Lake of Stars.