Hidas, hitaampi, elämä täällä

Olen paikallani. Kun maailmasi keskittyy saman katon alla nukkumiseen (oli se sitten Suomessa tai Tansaniassa), uusien kokemuksien kerääminen muuttuu huomattavasti vaikeammaksi. Siispä näin parhaaksi päivitellä tapahtumia harvemmin, jotta julkaisukelpoista materiaalia löytyisi myös tämän arkisuuden keskeltä.

Samaan aikaan kun Sofian liikunnanopetustyöt rullaavat eteenpäin, myös oma työni on saanut vihdoin tuulta alleen. Niille jotka eivät vielä tiedä, olen saapunut työskentelemään englanninkielenopettajaksi ala-aste ikäisille peruskoululaisille eteläiseen Tansaniaan, jossa kaikki oppitunnit käydään suahilin kielellä. Ja ei, minulla ei ole aikaisempaa kokemusta mistään tämänkaltaisesta työstä. Ei kieltenopettamisesta tai opettamisesta yleisellä tasolla. Mutta englanninkielentaitojani olen teroittanut jo lähes toistakymmentä vuotta hyvällä menestyksellä, joten ehkä kaikki toivo ei ole menetetty.

Lähettäjä Tansania 2010-11

Tällä hetkellä minulla on kuusi eri luokkaa kolmessa eri koulussa ja oppilaiden iät vaihtelevat hädin tuskin viisi vuotiaista aina neljäätoista hipoviin asti. Edessäsi on luokka jolla on yhteistä kieltä kanssasi muutamaa sanaa verran, takanasi tyhjä taulu ja kädessäsi valkoinen liitu. Nyt ensimmäinen kysymys tässä on tietysti: ”Mistä aloitan?” Ja voin kertoa että en tiedä. En tiedä vaikka olen tehnyt tätä työtä kohta kaksi viikkoa. Aloita puhumaan ja vangitse yleisö. Valitse aihe ja ala kirjoittamaan. Kaikenlainen havainnollistaminen auttaa ja oppimiseen sisäänrakennetut leikit ovat sitä suola joka saa lapset kiinnostumaan. Olenkin jo kahdessa viikossa ehtinyt kiipeillä pitkin pöytiä ja tanssimaan ympäri luokkaa saadakseni lapset mukaan oppimisrytmiin. Aiheina ovat olleet ruumiinosat, eläimet ja kellonajat, joista viimeisin tuntuu tuottavan erityisen suurta vaikeutta paikallisten oman ajanlaskujärjestelmän takia. Tämä kaikki saattaa tietysti tuntua edesvastuuttomalta, mutta maassa jossa vain 7 % kaikista lapsista jatkaa yläasteelle (jossa kaikki opetus tapahtuu englanniksi) on ala-asteella opetettavalle englannille todellista tarvetta. Oli opettajan pätevyys mikä tahansa.

Lähettäjä Tansania 2010-11

Kaikki aika ei tietysti ole kulunut töiden parissa. Rannalla on tullut aurinkoa otettua mikä on mukavaa ehkäpä kahden sekunnin ajan, mutta täällä saa makoilla omissa oloissaan melko huoletta sillä muutaman paikallisen lisäksi ei ketään muuta juurikaan käy. Lisäksi paikallinen yökerhotaso tuli testattua erikoisin seikkailujen kera toissaviikonloppuna, kun otimme lauantai alkuillasta mbajaji-kyydin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan toiseen kylään. Riksakuskiltamme loppui bensa heti kun olimme päässeet kaupungin valojen ulkopuolelle, mutta takanamme tulleesta autosta löytyi kukas muu kuin PASTORI AUGUSTINE FERNANDEZ! Hyvä pastori oli käymässä iltalenkillä Mtwarassa ja matkalla kotiin Mikindaniin minne olimme itsekin matkalla ja kuin laupias samarialainen konsanaan, oli hän valmis heittämään meidät baariin. Siinä on jotain sanoin kuvailematonta tyyliä saapua baariin vanhan Defenderin kyydissä jota ohjaa eläkettä kuumeisesti tavoitteleva pastori. Kyytikiitoksilla täytetty pastori kutsui meidät myös huomiselle aamusaarnalle, mutta siitä jouduimme irtisanoutumaan. Itse 10 Degrees South-baari osoittautuikin vasta välipisteeksi jota piti pystyssä paikallisen sukellusfirman väki, mutta hyvä musiikkivalikoima ja värikäs henkilökunta loivat hyvän tunnelman. Täältä matka jatkui vuorostaan takaisinpäin Mtwara ja tarkemmin sanottuna kohti viidakkoa sillä tämä mesta sijaitsi kirjaimellisesti keskellä sitä. Riksavalojen voimin suunnistimme läpi pöllyävien ja valottomien hiekkateiden halki kilometrin verran kunnes saavuimme suurelle aukiolle jossa musiikin perusteella voisi kuvitella baarin olevan. Ja niinhän se olikin, mutta sähköt olivat poikki. Sen sijaan bassoaaltoja palmumerien halki loivat autolaumat, joiden ajovaloissa paikalliset neidit pistivät bootyä heilumaan siihen tahtiin, että epäilisin heidän esiintyvän lähiaikoina amerikkalaisissa räppivideoissa. Sähköt palasivat ja bileet voitiin aloittaa. Mitään kovin erikoista ei itse baarin sisustuksessa ollut. Tuolit, pöydät, baaritiski ja tanssilattia – kaikki löytyivät, kuten suomalaisessakin baarissa. Musiikkipuolella vallitsi yhdistelmä meillä soivia disco-hittejä ja paikallisia rytmejä joita DJ onnistui hyvin sekoittamaan keskenään. Ja pois alta neidit! Täällä tanssilattian valtaavat miehet mitä erikoisimpien liikkeidensä kanssa ja rouvat saavat katselevat laidalta. Kyseessä oli kuin lintujen soidinmenot pohjolan järvimaisemista, jossa urokset esittelevät taitojaan naaraille. Nokkimisilta vältyttiin toistaiseksi. Eipä siinä mitään sen ihmeellisempää yhtyeen iltaan mahdu. Muistaakseni.

Lähettäjä Tansania 2010-11

Viime viikonloppuna otimme puolestaan kohteeksemme Dar es Salaamin ja Mtwaran välissä sijaitsevan Kilwa Masokoon, joka tunnetaan ehkä parhaiten lähellä sijaitsevien raunioidensa takia. Mukana oli jo tutuksi tullut kööri pohjolan kauhuja: Minä, rakas Sofia, Mikko, Salla ja Miia. Kaikki Liike Ry:n työntekijöitä täältä Mtwarasta. Matkaa oli vaatimattomat 300 kilometriä minkä kulkemiseen täytyy kuitenkin varata reilut kuusi tuntia ja kaksi bussivaihtoa.

Lähettäjä Tansania 2010-11

Saavuimme mestoille noin kello neljän aikoihin ja löysimme lähes välittömästi yösijan jonka saimme kohtuulliseen hintaan. Pieni pyrähdys kaupungin läpi ja olimmekin jo varaamassa seuraavalle päivälle veneajelua jokisuistoille, jossa kerrottiin olevan paikallisten virtahepojen piilopaikka. Seuraavana päivänä auto kävi noukkimassa meidät satamaan, jossa englantilainen Mike oli ilmestynyt oppaaksemme kahden dhow -veneen kylkiäisenä. Tunti kului lilluen mangroove maastoja pitkin hiljalleen eteenpäin kunnes alkoi tapahtua. Toinen kuskeista huomasi edessäpäin olevan liikettä ja kaikkien kameroista oli loppumassa tila jo pelkistä vedenloiske-kuvista. Ei kulunut kauan, kunnes ensimmäinen Afrikan eläinkohtaaminen oli sinetöity. Kolmenkymmenen metrin päässä veneestämme pärskähti pintaan korvia heilutteleva virtahepo perhe, jotka pitivät etäisyyttä veneeseen uimalla omalle pikku suistolleen turvaan. Siinä ne sitten aikansa tuijottelivat meitä. Välillä mennen veden alle, välillä nousten pintaan, välillä tullen lähemmäs ja peruuttaen takaisin kauemmas. Tilanne oli erityisen mukava ja leppoisa, kun dhow – venekuskit heittävät ankkurin veteen ja jäimme lillumaan ja katselemaan virtahepojen leppoisaa elämää. Ketään muita ei ollut paikalla meidän lisäksi. Pienenä erikoisuutena oppaamme osasi kertoa virtahepoja olleen parhaimmillaan yli 500 kappaletta tällä alueella, mutta Etelä-Afrikasta tulleiden salametsästäjien seurauksena kanta oli tippunut vain kymmenes osaan siitä. Hyvä ensimmäiseksi safari kokemukseksi.



Päästyämme takaisin virtahepojen parista päätimme käydä syömässä rantaravintolassa jonka omisti tansanialais-tanskalainen pariskunta. Ravintolan lisäksi tähän rantaan kuului 3 kilometriä lähes valkoista hiekkaa pakollisten palmujen ja kirkkaan turkoosin veden kanssa, joka säilyy nousuveden aikanakin polven korkeudella pitkän matkaa ennen kuin syvänteen reuna alkaa lähestyä. Ranta jonka äärellä voi korkata yhden, hukuttaa huolensa taivaan ja meren välisen rajan etsimiseen ja nostaa maljan.



Kolmas päivä oli pyhitetty aamu-uinnille samalla loistavalla rannalla ja iltapäivä Kilwa Kisiwanille, tuolle Unescon maailman perintokohteelle. Tämä pieni saareke Kilwa Masokon vierelle oli kulta-aikanaan 1200- luvulla merkittävä kauppareitti mm. Zimbabwen kultakaivosten ja Persian välillä ja toimi ensimmäinen satama koko Itä-Afrikan rannikolla. Arabi sulttaanien jälkeen sitä olivat miehittäneet niin portugalilaiset kuin Omanin omat sulttaanit, käyden kauppaa aina arvoesineistä orjiin. Nykyisistä rakennuksista on suurimmaksi osaksi jäljellä raunioita lukuun ottamatta muutamaa hienosti säilynyttä moskeijaa ja arabialaista linnoitusta, joka muutti hiljaisen rannikkonäkymän vakuuttavaksi panorama -näkymäksi. Saaren ehdoton riesa oli tosin pahansisuiset muurahaiset jotka koettelivat seurueen hermoja useampaan otteeseen, mutta niistäkin selvittiin ja hienon päivän kruunasi upea auringonlasku parvekkeeltamme. Oli aika mennä nukkumaan sillä aamubussi nostaa kytkintä kello 06.00.

Ajanlaskun alkutunnelmat

Olin unohtanut tämän. Kuuman ja painostavan ilman joka valtaa sinut viimeistään vartti sen jälkeen kun olet jättänyt ilmastoidun lennokkisi, valtavat ihmismassat paahtavien katujen varsilla, palavan roskan katku. Taksin ikkunasta katsoin ulos tien varsille, jossa päämäärättömän näköisesti kulkevat ihmiset alkavat muistuttivat enemmän ja enemmän muurahaisilta. Vain osa tietäen mitä heidän kuului tehdä ja lopuille se on toinen tarina. Olin unohtanut tämän ja jossain sisimmässä, se hävetti. Kaikki tämä vaikutti tutulta, kuin aikaisemmasta unesta jonka olin joskus nähnyt, mutta silti niin kaukaiselta ja epätodelliselta. Voivatko ne muutamat vuodet jotka olen ollut pois kaiken tämän parista tosiaan pyyhkiä mielestäni ne päivät ja yöt jotka kuljin nyt ikkunan toisella puolella olevien kanssa. Kuinka helposti kotoisat mukavuudet ovatkaan pehmentäneet minut uskomaan kaiken olevan hyvin maailmassa miljoonat näkevät nälkää. Kuinka helposti...

Taksimatka majapaikalle saatiin hoidettua mallikkaasti ja vastassa siellä olikin sisäkkö joka päästi meidät sisään muita mutkitta. Ja ei aikaakaan kun emäntämme Tamara ilmestyi paikalle tervehtimään meitä hyppytunnillaan espanjan opettamisesta. Tämä neljääkymppiä kosiskeleva neiti asuu nyt kolmatta vuotta Tansaniassa tehden opetustehtäviä Dar es Salaamin kansainvälisellä lastenkoululla jonne kaikki Ex-patriootit raahaavat omat lapsensa. Aikaisempaakin opetuskokemusta löytyy Burman suunnalta, jossa kului yhtälailla 3 vuotta. Ehkäpä aika täälläkin alkaa olla päätöksessään, sillä työhuolet ja yleinen kaaos tuntuivat kuuluvan päiväjärjestykseen niinä kahtena päivänä kun vierailimme hänen luonaan. Ehdottomana erikoisuutena ensimmäisestä illasta voi mainita kolmetuntisen vierailumme hänen opettaja- ja ex-patrioottikavereiden kirjakerhoon/illanistujaisiin. Paikalla oli tusina vaaleita, hienostopiireissä liikkuvia 40+ -vuotiaita, joihin tuskin törmäisin kävelemässä Darin pölyisillä kaduilla ja me. Olo ei pelkästään tuntunut ulkopuoliselta, me olimme ulkopuolisia. Oli hieman vaikea asettautua rooliin, kun 36 tuntia Suomen kamaralta poistumisen jälkeen istun Dar es Salaamissa keskellä olohuonetta kuunnellen Heather nimisen emännän kertomuksia Tuesdays with Morrie –kirjan valokuvauksista ja lähes kilpaa häntä ylistäviä ystäviä. Hyvin erikoinen ensimmäiseksi illaksi Tansaniassa. Kirja vaikutti silti lukemisen arvoiselta.

Lähettäjä Tansania 2010-11

Kaksi päivää pyörähti nopeasti johon ei kuulunut oikeastaan muuta erikoista kuin pääbussiasemalla vierailu. Viisi kilometriä kaupungin keskustasta sijaitseva bussiasema saattaa kuulostaa jollekin hakuammunnalta, mutta siihen on hyvä syy. Kun aamutuimaan ilmestyimme kello kuudelta lähtevää bussia etsimään, ei mahdollisista ehdokkaista ollut pulaa. Silmien eteen avautui armeija – busseista tehty armeija. Kaikki hienoissa riveissä ja jonoissa, väleinä vain ihmisen mentävät raot, niin kauas kuin silmät kantoivat. Pimeys, öiset itikoiden pistokset ja vähäinen uni saattoi sakottaa laskutaitoja, mutta voisin arvioida busseja olleen lähempänä 150. Kello kuusi aamulla lähtevät bussit olivat asettuneet omaan riviin ja lähtivät todella täsmällisesti liikkeille kun aika oli oikea. Matka-ajaksi oli arvioitu 11 tuntia 500 kilometriä varten, jota varjosti 60 kilometrin osuus pomppuisella ja pöllyävällä hiekkatiellä. Tämä ei ole se keskiverto mökkitie Suomesta. Kuuautoajelu on parempi kuvaus. Menopeli oli totta kai pitkää ajomatkaa varten täyteen pakattu, viisi ihmistä mahtuu siihen riviin missä Suomessa mahtuu neljä ja penkkirivien väliä on kavennettu, jotta muutama ylimääräinen rivi mahtuisi bussin perukoille, joka vuorostaan tuo yhtiölle lisää massia (ja minun edessä istuville tuskaa). Uskaltaisin epäillä Ryanairin käyvän tekemässä kenttätutkimuksiaan asiakasmukavuudesta täällä.

Lähettäjä Tansania 2010-11

Ja mitäpä sanoi tästä paikasta jota kutsun kodikseni seuraavat 5 kuukautta. Mtwara on se uinuva ja hiljainen swahili-satamakaupunki, joka on pysähtynyt paikoilleen 1950-luvun vaihteen paikoilleen. Ainoat huomattavat erot siihen ja tähän päivään ovat kännykät ja satunnaiset tietokoneet siellä täällä. Merituuli silittää auringon värjäämiä hiuksiani, palmujen suhinoiden väliltä voi erottaa lähitaloista soivat rauhalliset afrikkalais-laulut, turkoosiksi värjätty meri sekoittuu rantahiekkaan vain kahdentoista kivenheiton päästä ikkunoistani ja kello tuntuu saaneen lisää tunteja vuorokauteen. Aika on hidastunut - ellei pysähtynyt.

Tälle kaikelle on myös toinen puoli. Se vähemmän puhuttu. Ehkä avaan sitäkin puolta seuraavalla kerralla. Siihen asti.

Kuvia ei tule olemaan hirveesti hitaiden siirtonopeuksien takia