Ajanlaskun alkutunnelmat

Olin unohtanut tämän. Kuuman ja painostavan ilman joka valtaa sinut viimeistään vartti sen jälkeen kun olet jättänyt ilmastoidun lennokkisi, valtavat ihmismassat paahtavien katujen varsilla, palavan roskan katku. Taksin ikkunasta katsoin ulos tien varsille, jossa päämäärättömän näköisesti kulkevat ihmiset alkavat muistuttivat enemmän ja enemmän muurahaisilta. Vain osa tietäen mitä heidän kuului tehdä ja lopuille se on toinen tarina. Olin unohtanut tämän ja jossain sisimmässä, se hävetti. Kaikki tämä vaikutti tutulta, kuin aikaisemmasta unesta jonka olin joskus nähnyt, mutta silti niin kaukaiselta ja epätodelliselta. Voivatko ne muutamat vuodet jotka olen ollut pois kaiken tämän parista tosiaan pyyhkiä mielestäni ne päivät ja yöt jotka kuljin nyt ikkunan toisella puolella olevien kanssa. Kuinka helposti kotoisat mukavuudet ovatkaan pehmentäneet minut uskomaan kaiken olevan hyvin maailmassa miljoonat näkevät nälkää. Kuinka helposti...

Taksimatka majapaikalle saatiin hoidettua mallikkaasti ja vastassa siellä olikin sisäkkö joka päästi meidät sisään muita mutkitta. Ja ei aikaakaan kun emäntämme Tamara ilmestyi paikalle tervehtimään meitä hyppytunnillaan espanjan opettamisesta. Tämä neljääkymppiä kosiskeleva neiti asuu nyt kolmatta vuotta Tansaniassa tehden opetustehtäviä Dar es Salaamin kansainvälisellä lastenkoululla jonne kaikki Ex-patriootit raahaavat omat lapsensa. Aikaisempaakin opetuskokemusta löytyy Burman suunnalta, jossa kului yhtälailla 3 vuotta. Ehkäpä aika täälläkin alkaa olla päätöksessään, sillä työhuolet ja yleinen kaaos tuntuivat kuuluvan päiväjärjestykseen niinä kahtena päivänä kun vierailimme hänen luonaan. Ehdottomana erikoisuutena ensimmäisestä illasta voi mainita kolmetuntisen vierailumme hänen opettaja- ja ex-patrioottikavereiden kirjakerhoon/illanistujaisiin. Paikalla oli tusina vaaleita, hienostopiireissä liikkuvia 40+ -vuotiaita, joihin tuskin törmäisin kävelemässä Darin pölyisillä kaduilla ja me. Olo ei pelkästään tuntunut ulkopuoliselta, me olimme ulkopuolisia. Oli hieman vaikea asettautua rooliin, kun 36 tuntia Suomen kamaralta poistumisen jälkeen istun Dar es Salaamissa keskellä olohuonetta kuunnellen Heather nimisen emännän kertomuksia Tuesdays with Morrie –kirjan valokuvauksista ja lähes kilpaa häntä ylistäviä ystäviä. Hyvin erikoinen ensimmäiseksi illaksi Tansaniassa. Kirja vaikutti silti lukemisen arvoiselta.

Lähettäjä Tansania 2010-11

Kaksi päivää pyörähti nopeasti johon ei kuulunut oikeastaan muuta erikoista kuin pääbussiasemalla vierailu. Viisi kilometriä kaupungin keskustasta sijaitseva bussiasema saattaa kuulostaa jollekin hakuammunnalta, mutta siihen on hyvä syy. Kun aamutuimaan ilmestyimme kello kuudelta lähtevää bussia etsimään, ei mahdollisista ehdokkaista ollut pulaa. Silmien eteen avautui armeija – busseista tehty armeija. Kaikki hienoissa riveissä ja jonoissa, väleinä vain ihmisen mentävät raot, niin kauas kuin silmät kantoivat. Pimeys, öiset itikoiden pistokset ja vähäinen uni saattoi sakottaa laskutaitoja, mutta voisin arvioida busseja olleen lähempänä 150. Kello kuusi aamulla lähtevät bussit olivat asettuneet omaan riviin ja lähtivät todella täsmällisesti liikkeille kun aika oli oikea. Matka-ajaksi oli arvioitu 11 tuntia 500 kilometriä varten, jota varjosti 60 kilometrin osuus pomppuisella ja pöllyävällä hiekkatiellä. Tämä ei ole se keskiverto mökkitie Suomesta. Kuuautoajelu on parempi kuvaus. Menopeli oli totta kai pitkää ajomatkaa varten täyteen pakattu, viisi ihmistä mahtuu siihen riviin missä Suomessa mahtuu neljä ja penkkirivien väliä on kavennettu, jotta muutama ylimääräinen rivi mahtuisi bussin perukoille, joka vuorostaan tuo yhtiölle lisää massia (ja minun edessä istuville tuskaa). Uskaltaisin epäillä Ryanairin käyvän tekemässä kenttätutkimuksiaan asiakasmukavuudesta täällä.

Lähettäjä Tansania 2010-11

Ja mitäpä sanoi tästä paikasta jota kutsun kodikseni seuraavat 5 kuukautta. Mtwara on se uinuva ja hiljainen swahili-satamakaupunki, joka on pysähtynyt paikoilleen 1950-luvun vaihteen paikoilleen. Ainoat huomattavat erot siihen ja tähän päivään ovat kännykät ja satunnaiset tietokoneet siellä täällä. Merituuli silittää auringon värjäämiä hiuksiani, palmujen suhinoiden väliltä voi erottaa lähitaloista soivat rauhalliset afrikkalais-laulut, turkoosiksi värjätty meri sekoittuu rantahiekkaan vain kahdentoista kivenheiton päästä ikkunoistani ja kello tuntuu saaneen lisää tunteja vuorokauteen. Aika on hidastunut - ellei pysähtynyt.

Tälle kaikelle on myös toinen puoli. Se vähemmän puhuttu. Ehkä avaan sitäkin puolta seuraavalla kerralla. Siihen asti.

Kuvia ei tule olemaan hirveesti hitaiden siirtonopeuksien takia