Röyhkeys..

British Airwaysin Iltakone Trinidadista St. Luciaan oli puoliksi tyhjä ja koneen noustessa Atlantin ylittävälle yölennolle Lontooseen, jäi saaren eteläkärjessä olevalle Vieux Fortin kansainväliselle lentokentälle meidän kahden lisäksi vain yksi nainen. Tämän johdosta, ehkäpä maailman nopeimman maahantulotarkastuksen jälkeen, otimme pian lyhyen taksikyydin läheiselle Sandy beachille ja yösijallemme The Reef Beach Hotelille. Tämä enemmänkin guest housea muistuttava paikka tarjosi mahtavan sijainnin pitkällä ja tuulisella Atlantin puoleisella rannalla jonne ei päässyt suuria aaltoja muodostuman kiitos suojaavan Maria-saaren vuoksi. Rauhallinen aallokko ja tasaiset pasaattituulet ovat tehneet tästä rannikosta loistavan purje- ja leijalautailukeitaan, ja se näkyi rannikon vierailijoiden varustuksesta. Puolitoista tuntia kestävä harjoittelu opetuksen kera olisi maksanut n. 70 $ joten päätin säästää rahani muita tekemisiä varten. Hotellin muihin erikoisuuksiin kuului lauma koiria jotka tuntuivat olevan loputtoman rapsutuksen tarpeessa, muutama liskoja metsästävä kissa sekä niin makea Pina Colada ettei sitä yksinkertaisesti voinut juoda. Jatkossa taidan keskittyä drinkkien sijasta juomaan pelkkiä tummia rommeja. Niitä näiltä saarilta kyllä löytyy.

Muutaman päivän rannallahengailun jälkeen otimme bussin itä-rannikolla sijaitsevan Soufrieren kylään, joka toimii isäntänä ehkäpä saaren tunnetuimmalle nähtävyyksille, joita ovat suoraan merestä nouseva 700 metriset Pitonit. On helppo kuvitella että vuorten vehreä kasvillisuus, juurilla turkoosina kimalteleva Karibianmeri ja iltapäivän laiskasti laskeva aurinko toimivat täydellisenä näyttämönä merirosvojen aarteiden piilopaikoille. Hieman Soufrierestä eteenpäin löytyy Anse Chastanet, pieni yksityinen ranta jonka omisti samaa nimeä kantava hotelli. Olimme lukeneet ja kuulleet kehuja paikasta joten kävimme tarkistamassa mistä oli oikein kyse. Tämä all-inclusive lomakohde piti sisällään oman ravintolan, baarin, sukelluskoulun, huviajeluja merellä sekä retkiä ympäri saarta ja en pitänyt siitä yhtään. Verrattuna muihin rantoihin mitä tällä reissulla on tähän mennessä nähnyt oli tämä pieni, kapea, täynnä ja baarista saatavat hedelmäsmoothiet eivät olleet standardieni mukaisia. MIKÄ RÖYHKEYS! Viimeisen osan tuosta loistavasta arviosta voisi ehkä antaa anteeksi jollei smoothie olisi ollut myös ryöstöhintainen. MIKÄ RÖYHKEYS! Lisäksi rannalla olevalla hiekalla ei ollut tasaista kultaista väriä. MIKÄ RÖYHKEYS! Alan jo pikkuhiljaa itsekin uskoa tähän neutraaliin kuvaukseen paikasta. Mikä röyhkeys...

Seuraavaksi siirryimme saaren eteläosista pääkaupunki Castriesin läpi Rodney Baylle keskelle saaren suurta turismikeskittymää Subway:n, Domino's Pizza:n ja KFC:n lämpimään syleilyyn. Jos kävijällä ei ole huutava tarve saada esinettä missä lukee St. Lucia tai päivän subia, voi tämän kaupungin skipata lukuunottamatta ehkä pientä päiväreissua Reduit bechille.

Seuraavaksi järjestimme itsemme keskellä viikkoa ziplinamaan korkealle sademetsän siimekseen saaren pohjoisosassa. Ziplinet ovat käytännössä teräsvaijereita jotka on kiinnitetty kahden puun välille. Seuraavaksi puet yllesi valjaat, jotka voidaan kiinnittää vaijeriin, ja tämän jälkeen istahdat alas ja annat painovoiman kuljettaa sinut puusta toiseen. Ennen vaijeriradalle pääsyä noustaan laskettelu-gondolaa muistuttavan häkin kyytiin kahden oppaan kanssa, joiden keskinäinen toistensa herjaaminen lähenteli Wesley Snipesin ja Woody Harelsonin välistä vuoropuhelua 90-luvun komediaelokuvasta Mustat donkkaa tykimmin. Vitsien välissä oppaat kertoivat sademetsän historiasta ja kasveista sekä bongailivat lintuja iloksemme reilun kahdenkymmenen minuutin ajan. Huipulle saavuttaessa otamme pienen kävelyn radalle ja ennen pitkää kiidämme kymmenien metrien korkeuksissa puiden latvojen vilistessä ympärillämme. Hauskempaa ajanvietettä kuin uskalsin kuvitella.

Seuraavana päivänä otimme allemme auton ja lähdimme kartoittamaan länsirannikon kalastajakyliä ja vesiputouksia. Pari vuotta oli kerennyt viehrähtää siitä kun viimeksi ajelin autolla, jossa ratti oli oikealla puolella mutta pienen koeajon jälkeen olo oli hektisestä liikenteestä huolimatta varma joten ei muuta kuin kytkin ylös. Kiemurteleva tie vei meidät Anse de la Rayen kalastajakylälle, Marigot Bayn luksushuviloille ja pienelle vesiputoukselle, jonka nimeä en nyt muista. Edellisenä iltana oli ollut pienimuotoinen myrsky jonka seurauksena vesi oli enimmäkseen mudanruskeaa, joten ei siitä nähtävyydestä sen enempää. Seuraavana vuorossa on palanen ranskalaista kolonialismia. Saaren nimi? Martinique.

Kuvia reissusta voi seurata osoitteesta:

Karibia 2014

Ehkä liiankin helppoa

Parin vuoden ajan hiljaiselon jälkeen on taskujen pohjalle kerääntynyt kolikoita sen verran että seuraavat kolme ja puoli kuukautta on pyhitetty Sofian kanssa Karibian kiertämiseen alkaen valtiosta joka mainitaan meillä tiedotusvälineissä korkeintaan yleisurheilun merkeissä ja päättyy valtioon jossa mainonta on vielä suurelta osin kielletty. Nyt kun auringon ensimmäiset säteet nousevat horisontin takaa lämmittämään merenranta-näkymällä varustettua terassiani Pohjois-Tobagolla ja on aika aloittaa tarina.

Saavuimme pari viikkoa sitten iltakoneella Tobagon saarelle jossa odotellessa passin leimausta olisi voinut lämpimikseen ostaa rommipullon pienestä kulmamyymälästä hieman leipiintyneen näköiseltä myyjältä. Tuloaulassa meitä odotti kuski, jonka auto joka kiidätti meidät saaren eteläkärjestä Buccoon pikkukylään majapaikalle auringon laskiessa palmumetsien taakse. Sisäänkirjautuminen, nopea suihku ja sukellus ensimmäiseen karibian yöhön etsimään täytettä vatsalle. Ja sitä tarvi etsiä vain muutaman metrin verren kun astuimme paikallisbaariin jossa päivän ainoana illallisvaihtoehtona toimi valtava kanankoipi riisillä ja pavuilla. Hintana 45 TT$ eli 4.50 € ja takuu hyvistä yöunista. Upea alku reissulle.

Ensimmäisen viikon aikana olemme hienontaneet rantahiekkaa suosituilla Pidgeon Point ja Buccoo rannoilla, perehtyneet paikalliseen ruokakulttuuriin syömällä bake and fishiä (kalalla ja vihanneksilla täytettyä lämmintä leipää) ja juomalla paikallista Carib olutta, kierrelleet saaren länsirannikkoa englantilais-slovakilaisen pariskunnan kanssa (ja onnistuimme melkein jäämään jumiin vähän käytetyllä mutta paljon kuluneella mäki/rantatiellä samalla kun sedanimme pohja nuoleskeli soratiestä nousevia kivenlohkareita) sekä hengailleet sohvasurffaus-isäntämme kanssa.

Toisella viikolla siirryimme viettämään aikaa Speysiden rantakaupunkiin, josta teimme pieniä reissuja ympäri itärannikkoa. Kohteina oli mm. Roxburoughin kolmetasoinen Argyle-viidakkovesiputous ja kaakaoplantaasi, Charlottevillen kätkössä oleva Pirate Bayn hiekkaranta sekä kalamarkkinoihin jossa pauna raitamakrillia maksaa 1,5 Euroa, ja Little Tobagon rauhoitettu saari jonka rinteillä oli mahdollista tarkkailla pikkulintujen elämää ja ympäröivillä riutoilla harrastaa sukeltamista.

Tässä vaiheessa on aika kertoa että olen pelännyt sukeltamista pitkään. Sofia on yrittänyt saada minut jo muutaman vuoden ajan kokeilemaan lajia tuloksetta, sillä minulla on ollut kammo hengittää laitteen läpi kenties peläten mitä sattuisi laitteen mennessä epäkuntoon tai jos itselleni iskisi paniikkikohtaus. Toisen viikon alussa oli kuitenkin aika ottaa selvää. En halunnut suoraan sitoutua useita satoja euroja maksaviin kursseihin joten päätin kokeilla Discover Scubadiving-ohjelmaa, jossa tarkoitus on ensisijaisesti kokeilla sukellusta ja jättää siihen liittyvä teoria minimiin. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, olen vielä hengissä ja voin todeta sukeltamisen tunne olevan vapaa ja erikoinen. Liitelen kuin leija sinertävien ja purppuransävyisten korallien yllä, jossa kalat ja selkärangattomat taistelevat herruudesta muutaman neliömetrin kokoisissa valtakunnissaan, seurailla kuinka trumpettikalat etsivät suojaa lehtikorallien seasta tai kuinka illalla ruokapöytääni koristavat hummerit toistaiseksi vilkuttelevat onkaloistaan minulle saksiaan. Tätä saattaa joutua kokeilemaan uudestaan seuraavien kuukausien aikana.

Muita mainitsemisen arvoisia kokemuksia ovat olleet sunnuntaikoulu missä aamuiset rukouskirjat on vaihdettu aamuneljään asti soivaan calypsoon ja socaan, suklaan ja rommin yhdistelmä ja uskomattoman lempeät paikalliset ihmiset joiden kanssa ei tarvi häslätä mistään. Täällä olisi helppo viettää vuosia. Ehkä liiankin helppoa.

Vietämme nyt muutaman päivän rikollisuuden runteleman Trinidadin puolella ennen kuin matka jatkuu lentäen kohti pohjoista. Seuraavaksi vuorossa aktiviteettipläjäys nimeltä St. Lucia.

Kuvia reissusta voi seurata osoitteesta:

Karibia 2014