Friday, February 22, 2008

Valokuvauskielto

Ensiksi haluaisin pahoitella viivästyneestä postauksesta. Pitkä tauko johtuu kiinalaisesta Internet-politiikasta, joka sorsii hieman tämän palvelun käyttöä. Yhtälailla en pysty lisäämään kuvia verkkoalbumeihin täällä oleskellessani, joten tarinat joudutaan kertomaan ainoastaan tekstin avulla. Aloitetaan kuitenkin siitä mihin jäätiin viimeksi.

Palattuani Pokharaan trekiltä iski minuun samantien pieni ripuli, josta selvittiin muutamassa päivassä tiukalla leipä, puuro ja kuuma kaakkao -linjalla. Kun itse hengittelin vuoristoilmaa, oli passini jätetty matkatoimiston käsiin, joiden tarkoitus oli hoitaa Kiina-viisumiani sillavälin. Jo Intiassa opittuin tavoin oli arvattavissa, että matkaa ei tultaisi kulkemaan ilman mutkia ja palattuani kaupunkiin oli selvittelyn aika. Kathmandussa oleva passini sisälsi paikallisen matkatoimiston mukaan jo aikaisemman Kiina-viisumin jota en ollut käyttänyt ja kiinalaiset olivat innokkaita tietämään miksi näin. Totuudessa passini ei sisältänyt aikaisempaa viisumia ja se oli sekoitettu toisen viisumin kanssa. Parin puhelun jälkeen asia oli selvillä. Viisumini oli kunnossa ja seuraavaksi piti järjestää lento Shanghaihin. Lentolippu ei sekään mennyt täysin ongelmitta. Muutaman päivan jälkeen passini ja lentolippu saapuivat kuriiripostilla Pokharan matkatoimistoon. Passi oli kunnossa, mutta matkalippu oli osoitettu Shanghain sijasta Pekingiin. Tämä ei nyt aivan passeli ollut, joten se laitettiin samantien postiin uudestaan ja muutoksia saikin odottaa viikon verran. Kaikki oli tämän jälkeen kunnossa, mutta valitettavasti menetetty aika odottelussa takasi etten päässyt vierailemaan pienessä Bandipurin kylässä, joka sijaitsee Pokharan ja Kathmandun välissä. Siispä suoraan pääkaupunkiin.

Durbar Square, Monkey Temple, Thamelin turistighetto. Siinä Kathmandu ikiomassa pahkinänkuoressani. Päätin viettää viimeiset päivat Nepalissa hieman rellästäen, joten kirjauduin kuuluisaan Kathmandu Guest Houseen, joka on ollut yksi ensimmäisistä kaltaisistaan jo 70-luvulta lähtien. Huone oli melko vaatimaton 3 euron yöpymishinnasta huolimatta, mutta paikka itsessään on jo varsinainen laitos aulatelevisioineen ja ravintoloineen. Aulassa oli mukava viettää aikaa lueskellen James Clavelin Shogunia ja kuunnellen CNN-uutisia maailmalta, mitä harvemmin tällä matkalla on tullut tehtyä. Thamelin turistighetto on täynna ahneita riksakuskeja, trekkimatkamyyjiä ja tottakai niitä kaikenmaailman huumeita. Paikka ei kuitenkaan ollut millään tavoin verrattavissa (pelottelusta huolimatta) Intian häslääjiin, joten selvisin mestoilla huoletta.

Durbar Square on vanhojen kuninkaiden siunaus- ja asumispaikka, jonne ihmiset näinä päivinä kokoontuvat kaupustelemaan, vaihtamaan kuulumisia ja katselemaan maailmanmenoa. Maininnan arvoinen seikka on myös lentävien rottien eli pulujen määrä paikkalla. Monkey Temple on varmasti monille tuttu Madventures-sarjan ensimmäisestä jaksosta, jossa Riku Rantala joutuu apinoiden ryöstämäksi ja menettää episodissa vesipullon. Kuvaus on enemmän kuin paikallaan, sillä itse kannoin yhtälailla pulloa ylös kirotun korkeita portaita, kun apinat alkoivat himoita omaisuuttani. Edessä kävelleet nepalilais neidit menettivät muutaman karkin apinoille yllättämällä heidät nopealla hyökkäyksellä (vain muutama metri edessäni). Kun pari apinaa uskalsi askeleen tai kahden päähän itsestäni, sai muutama karjaisu suomea pelon jopa eläinten silmiin. Olin ostanut muutaman mandariinin temppelin juurelta, jotka toimivat hyvinä lahjoina suurempia laumoja vastaan ja huipulla laumoja ei näkynytkään. Temppeli itsessään ei kovin erikoinen ollut. Asiaa saattoi vaikuttaa seikka, että olin nähnyt niitä viimeisen kolmen kuukauden aikana niin paljon etteivät ne enää jaksaneet innostaa.

Mahtavien leipätuotteiden ja yhden loistavan italialaisen ravintolan lisäksi Kathmandussa löytyy livemusiikkia jokaiselle viikonpäivälle. Kaupungin kapeat kadut täyttyvät soinnuista, joka kantautuu jopa hostellien huoneisiin asti. Baareihin ei tarvinnut edes astua sisälle, kun kaduilla voi pyöria kuunnellen vanhoja The Doors tai Lep Zeppelin klassikoita, jotka kantautuvat ulos ikkunoista. Hieman toki piti kaupustelukrääsää ostaa ettei täysin pihilta näyttaisi. Seuraavaksi on vuorossa Kiina ja Shanghai.

Sunday, February 10, 2008

Luonnonsuojelupoliisi

Takaisin selvittiin. Ei naarmuakaan iholla vaikka välillä sai katsoa itsensä perään hieman enemmän etsiessä lumenpeittäämää reittiä pilvien täyttämässä metsässä. Yetiä en nähnyt tosin huipulle päästyäni näytin vähintään yhtä komealta kuin kyseinen taruolento. Itse retken sisältöön:



Ensimmäinen ja toinen päivä

Retki alkoi pilvisissä merkeissä, mutta olin päättänyt että pilvet saa siirtyä pois mun tieltä kun astelen seuraavan viikon sisällä Annapurnan Base Campille (ABC) ja suuntasin Banglund - Pokhara bussiasemalle. 20 minuutin päästä olin Kharessa ja reissu oli valmis alkamaan. Samoin kiipeämisen tuska. Lyhyen hikoilun jälkeen oltiin kuitenkin päästy ensimmäiselle kukkulalle jota kutsittiin Australia campiksi paikallisillekin täysin arvailunvarassa olevissa syistä. Lounas vietettiin läheisessä kylässä missä tapasin lähetyssaarnausta harrastavan nuorukaisporukan, joilla oli mukana koko omaisuus. Kevyt reppu ei pitänyt minua aloillaan kauaa, joten lähin etenemään kohti ensimmäistä nukkumapaikkaa eli Tolkaa. Pilviset maisemat eivät hirveästi ylläpitäneet mielenkiintoa, joten matka taittui nopeasti. Päivä päätettiin pelastamalla kananpoikasia kuopista ja nauttien paikallisruokaa. Nukkumaanmenoaika oli kello 19.00. Seuraava päivä oli yhtlailla sateinen ja paljon nähtävää ei ollut. Joen ylityksen jälkeen nousua oli tiedossa n. 800 metriä pilvien keskelle Chhomrongiin jossa oli jo ensimmäiset lumihiutaleet tavattavissa. Illalla saikin sitten kuunnella nepalilaisten kauhutarinoita kuinka puolessa välissä nousua olisi jo tiedossa vyötäröön asti lunta.. Paskapuhetta sanoin selkeällä suomenkielellä ja jäin odottamaan huomista.



Kolmas ja neljäs päivä

Pilvistä edelleen. Muut näyttivät joko tulevan alaspäin, kääntyvän pettyneenä takaisinpäin tai odottavan parempia kelejä. Itse päätin mennä odottamaan kelejä lähemmäs huippuja. "Pilvet väistyy kun olen siellä": sanoin itsekseni. Ja jatkoin matkaa aluksi alas solaan ja sitten takaisin yläilmoihin läpi pilvien täyttämien lumimetsien ja yli pienten siltojen aina Bamboo nimiseen kylään asti. Sieltä löytyi mukava kissa, jota paijailessa ilta sujui paljon leppoisemmin. Kissa toi mieleen tyttösen Goaan rannoilta, joka oli kehrännyt samalla tavalla kainalossani muutama kuukausi aikaisemmin. Ikävä häntä kohtaan alkaa olla melko suuri, mutta parin kuukauden päästä hänet taas kohtaan, kun hän liittyy retkeeni Hanoissa, Vietnamissa. Samaisena iltana seuraan liittyi pari korealaista (joita oli ajoittain enemmän noissa maisemissa kuin nepalilaisia) ja heidän ärsyttävä kantajansa. He odottivat parempia kelejä kanssani ja seuraavana aamuna yötuulet olivat puhaltaneet taivaan kirkkaaksi ja käytimme tilaisuuden hyväksi. Annoin heidän johtaa tietä, jotta oma kävelyni lumisella reitillä olisi helpompaa tamppaantuneen lumen ansiosta. Kapea sola loi upeita maisemia ja kalanhäntää muistuttava Macchepurchache loisti kaikessa ylepeydessään aamuauringossa. Kirkkaat lumihanget pakottivat viimein takin sisällä lojuneet aurinkolasit käyttöön ja matka saattoi jatkua maisemia viimein ihastellen. Päästyämme Deoraliin oli reitti muuttunut jo melko vähänkuljetuksi, mutta helposti siitä selvittiin. Illalla saimme kuulla lisää kauhu-uutisia, kun ABC:n ja MBC:n kokkiryhmä ilmoittautui seuraamme iltakuuden maissa ettei eteenpäin ole menemistä sillä tiedossa olisi lunta kaulaan asti. Paskapuhetta sanoin selkeällä suomenkielellä ja jäin odottamaan huomista. Korealaisille tämä oli jostain syystä helvetin vaikea ymmärtää ja oli lähes surkuhuipaisaa kuunneltavaa kun sekä huonon englannin omaavat nepalilaiset ja korealaiset selittivät vuorotellen toisilleen vaihtoehtoja.



Viides päivä

Taivas oli kirkas ja korealaiset olivat yrittämässä. Eihän suomalainen nyt huonompi voi olla kuin korealainen sanoin itsekseni ja ilmoittauduin mukaan. Lähtö oli 08.30 ja tunnelma oli rento. Paskapuhettahan se oli mitä nepalilaisten suusta oli tullut. Lunta oli nilkkoihin asti ja reitti oli sen verran tampattu että ilman suurempaa vaivaa pääsimme MBC:lle kahdessa tunnissa, jossa oli jo valmiiksi upeat näkymät vuorista. Upeat saattaa olla hieman lievä sana, mutta oikeasti siellä pitää olla paikanpäällä hengittämässä sitä hapenpuutteesta kärsivää ilmaa, että ymmärtää miten hieno luonto oikeasti on. Pienen suklaalounaan jälkeen harkitsimme seuraavan nousun mahdollisuutta. Viimeiset metrit tänne olivat olleet polviin asti ylttävää lunta ja ABC:lle johtava tie tulisi olemaan samanlaista. Korealainen oli jo valmis lähtemään yksinään, joten ajattelin itsekkin koittaa miten siinä käy. Jos kymmenen metrin jälkeen tuntuu siltä ettei tule mitään niin voi kääntyä takaisin. Yksittäisen tekemät jäljet näyttivät reitin kuitenkin tarpeeksi hyvin. Rankkaahan se oli jo kymmenen metrin, mutta periksi ei annettu ja pian nepalilaiskantajakin liittyi seuraamme. Päästyämme puoleenväliin tarkistin tilanteen. Näin koko vuoriskaalan jo tästä paikasta ja ABC häämötti pienenä pisteenä kilometrin tai kahden päässä. Nepalilaisen kantajan kanssa arvioimme vuorten ylle muodostuvien pilvien laskeutumisaikaa ja tulimme tulokseen ettei loppuun asti kannata mennä vain ollakseen paikallakäynyt. Korealainen oli kuitenkin eri mieltä, joten nepali joutui taipumaan herransa tahtoon ja seuraamaan tätä. Puolen tunnin päästä taivas oli pilvien peitossa ja en enää nähnyt heitä. Vuorossa oli 4,5 tuntia kestävä laskeutuminen niin alas kuin kerkeäisin. Se tuntui loputtomalta, mutta loppua myöten helpotus kasvoi ja rojahdin kello kuuden maissa Bamboon. Ensimmäinen tunti kului lähinnä pöydänkulmaa tuijottaessa. Olin rikki. Aika nukkua.



Kuudes ja seitsemäs päivä

Heräsin viettämään lyhyttä trekkipäivää yhdeksän maissa ja laskeutuminen sai jatkua. Olin päättänyt lopettaa tämän päivän sellaiseen pisteeseen ettei yhtäkään nousua olisi tiedossa enää viimeiselle päivälle. Pilvet olivat jälleen vallanneet taivaan, joten pysähdyksiä ei tullut kuvausmielessä niin paljon vastaan. Välillä tosin joutui pysähtymään ihmettelemään korealaisten trekkaajien määrää. Niitä oli niinmaan perkeleesti. Yksikin ryhmä oli kahdenkymmenen kokoinen jossa ikähaarukka oli 20 ja 50 välissä. Yksi ryhmästä puhui englantia. Pitkälle pääsevät ainoastaan sen takia, että heillä on lähemmäs 40 kantajaa messissä. Mitä niissä laukuissa oikein on? Pumpattavia kumilinnoja vai aarrearkkuja? Ei mitään aavistusta. New Bridgelle päätetty päivä kului loppuillan katsellessa joen vaellusta ja tutkiessa mahdollisia kultaesiintymiä. Viimeinen päivä oli helppo reipas kävely läpi mukavien kylien, ihmisten ja musiikin keskellä. Salaz Bazaar oli aikamoinen chillautmekka muutaman guesthousen omatessa jopa rantalentopallokentän joen vieressä ja vuoret mukavasti siinä taustalla. Reissu on päätöksessä.



Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/