Great Ocean Road

Aamuyhdekseltä suunniteltu lähtö viivästyi muutamalla tunnilla ja huonosti nukuttu edellisyö tulisi painamaan silmiä pitkälle puoleenpäivään. Tiedossa olisi pari päivää kestävä roadtrip halki kuuluisan Great Ocean Roadin, jonka rakensivat australialaiset Toisen maailmansodan veteraanit valtion yhteishankkeena. Lähdemme matkaan vanhojen hollantilaistuttujen kanssa, jotka olivat saapuneet Melbourneen juuri länsirannikon helteistä.



Ensimmäinen pysähdys oli pienessä Winchelsea kaupungissa, jolla oli yllättäen oma ”perintöpolku”, joka sisälsi vanhan kirkon, vanhan hotelli, vanha rautatieaseman, golf-kentän ja 300-vuotta vanhan puun. Paikka sattuu myös olemaan lähtökohta kaikille Australian jäniksille. Muuan englantilainen halusi tehdä maaseudusta hieman enemmän Englantilaisemman, joten päästi valloilleen 12 jänistä, jotka ovat poikineet lähes kymmenen miljoonan kokoisen jälkeläispesueen.



Pienen sukupuoltenvälisten tulkintavirheen takia ajaiduimme Port Fairyyn todetaksemme ettei meitä kiinnostanut mikään siellä ja nähdäksemme 12 Apostolia olisi meidän parempi viettää yö Port Cambelissa. Ilta oli jo laskeutumassa ja pysähdyimme ottamaan kuvia sadepilven takaata laskeutuvasta auringosta. Aaltojen voima kuului, näkyi ja tuntui hyvin



Vietimme yön Ocean Foam Villas nimisissä lukaalissa, joka oli kalustettu viimeisen päälle. Ilta päätettiin Spagethi Oli Olin merkeissä. Ja, koska huoneen hinta laitettiin 15 dollarin lisämaksu 2 vuotiaan Sarah tytön mahdollisiste sähkö- ja vesikulutuksesta, annoimme kylvyn koko rahan edestä. Edessämme olikin pian Star Wars elokuvista tuttu pieni Queen Amidala.



Seuraavana päivänä ajelimme läpi kurvikkaan Great Ocean Roadin. Näköalapysähdyksiä olisi riittänyt varmaan kahdeksi päiväksi, mutta meille riitti vierailu muutamalla jyrkänteellä 12 apostolin lisäksi. Sää oli kirkas, mutta alhaalla rannalla meri raivosi tuhoisalla voimalla. Kun katsoo aaltojen paiskaantuvan kalkkikivikallioita vasten on helppo ymmärtää miksi tiedemiehet katsovat myös meren suuntaan uusiutuvan energialähteiden toivossa. Paikallaan seisominenkin tuntui vaikealta kun arktiset tuulet puhaltivat vasten kasvoja lähemmäs 100 km/h. Mutta ei tämä mikään hukkareissu ollut. Mutkitteleva rantatie on yksi luonnonkauniimmista teistä mitä olen koskaan nähnyt ja se sisältää valtavia kontrasteja mahtipontisten kalliokielekkeiden ja vihreiden lammaspeltojen välillä joiden jakajana toimii ainoastaan yksinäinen asfalttitie.

Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/

Melbourne

Kolme viikkoa Melbournessa on takana. Siihen on mahtunut muutamat synttärikakku, klubitusta, pientä matkustelua (josta lisää toisessa osassa) ja Australia Rules Football matsi – laji, joka on sekoitus rugbya, jenkkifutista ja jalkapalloa. Hyvin sekavaa voin sanoa.



Balilta alkanut lentorumba kesti kaikenkaikkiaan lähes 30 tuntia, joka sisälsi lennot Balilta Jakartalle, Jakartalta Sydneyhyn ja Sydneystä Melbourneen. Ensimmäinen lento Lion Airin kanssa meni sujuvasti aikataulussa tosin yhtiö ansaitsisi varmasti jonkinsortin palkinnon maailman pienimmistä istuimista. Selkä pidetään 95 asteen kulmassa ja polvet saavat hyvän tuntuman edessä istuvan selkälihaksista. Iskulausekkin on arveluttava. ”Lion Air – We Make People Fly”. Seuraavaa lentoa jouduin odottamaan 13 tuntia johon sisältyi kolmen tunnin myöhästyminen huonon sään takia. Ja siinä samassa viimeinen lento oli tunnin verran myöhässä, mutta perille päästiin.



Asiaa saattaa tietysti vaikuttaa että olen viettänyt suurimman osan viimeisestä kymmenestä kuukaudesta Kaakkois-Aasian slummipainotteisissa lukaaleissa, mutta täytyy näin alkuun todeta että yllätyin positiivisesti Melbournesta. Kaikkialla on puhdasta ja lähiöissä vallitsee mukava rauhallinen tunnelma. Ihmiset ovat ystävällisiä ja "mate" kommentti joka lauseen lopussa pistää aina hymyilyttämään. Joskus on tosin vaikeauksia saada selvää mitä minulle oikein kerrotaan, mutta hymyllä niistäkin tilanteista on selvitty.



Saapumisen jälkeisenä perjantaina vietettiin Sassin synttärit loistavan ruuan, uusien ystävien ja värikkäiden tanssikuvioiden merkeissä. Kävimme krapulatunnelmissa katsomassa vähän aussifutista, josta en ollut kuullut mitään ennen areenalle saapumista. Muutama muu ihminen ilmeisesti kuitenkin oli sillä paikalliselle super areenalle oli ängetty 87 000 ihmistä katsomaan kauden semifinaaliottelua Geelongin ja St. Kildan välillä. Sassin sisaren poikaystävä oli suuri Geelong-fani ja hän kertoikin kaikki tarvittavat pelisäännöt, joita oli helppo seurata sillä yksipuolisempaa peliä olen harvemmin nähnyt minkään lajin parissa (ainakin semifinaali tasolla). En mene sen tarkemmin pelin sääntöihin mutta jenkkifutiksen näköistä palloa voi pitää käsissä kolmen sekunnin ajan, jonka jälkeen sitä pitää potkaista tai syöttää nyrkiniskulla kaverille. Pisteitä saa potkimalla palloa isojen tolppien väliin ovaalin muotoisella areenalla. Erikoinen fakta lajista on mm. kenttästandardit. Koska laji jakaa kentän sisarlaji kriketin kanssa, eivät kentät ole samankokoisia kaikkialla! Loistavaa! Sama kun menisit Hartwall areenalle katsomaan jääkiekkomatsia ja kaukalo onkin yllättäen 1/3 pienempi kuin mihin vastustaja on tottunut. On se hieno laji. Ainakin paikallisten mukaan.

Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/