Koulut päättivät sulkea ovensa täällä Tansaniassa jo 26. joulukuuta ja ovet aukaistaisiin vasta 10. tammikuuta seuraavan kerran. Se tarkoittaa toisinsanoen puolentoista kuukauden joululomaa meille avustustyöntekijöille. Saimme kasattua kaikki Sofian tarvitsemat haastattelut ja niiden litteroinnit valmiiksi viikon aikana, joka oli jo itsessään aikamoinen urakka. Mutta se kaikki uurastus ajellen Tansanialaisella maaseudulla pikkukylästä toiseen oli sen arvoista heti kun viimeinen haastattelu oli saatu käännettyä nauhalta kokonaan tekstimuotoon. Loma sai alkaa.
Koska meillä tulisi olemaan vielä duunia Tansaniassa samassa paikassa joululomien jälkeen, päätimme lähteä viettämään aikaa viileemmille ylämaille joita oli runsaasti tarjolla lounaisessa Tansaniassa ja jatkaa siitä matkaa Malawiin. Matkan varrella pääsisimme poikkeamaan pienessä Mikumin kansallispuistossa, jossa olisi tarjolla suurin osa Afrikan erikoisista tunnetuista eläimistä. Mutta ensiksi sinne pitäisi päästä.
Olin hommannut bussiliput Mtwara - Dar Es Salaam välille hyvät kaksi päivää ennen, joten niissä ei pitänyt olla mitään ongelmaa. Kuuden aikaan bussiasemalle saapuneet matkalaiset saivatkin maistiaisen afrikkalaista arkea, kun omilla paikoilla istuikin nuori tansanialainen pariskunta, jotka pitivät käsissään lähes identtisiä lippuja. Nopeasti lipunmyyjiä jututtamaan ja kyllähän se niin oli. Paikalliset lipunmyyjät soittivat puheluita, huusivat jotain hyvin kaunista puhelimeen, lopettivat puhelun ja jatkoivat kaunista melodiaa keskenänsä. Loppujen lopuksi homma saatiin järkättyä niin, että menisimme Lindiin asti vapailla paikoilla ja sen jälkeen vaihdettaisiin bussia jos niin olisi tarve. Ja niinhän tottakai kävi. Seuraavaa bussia saatiin sitten Lindissä odotella tunnin verran ja matkaa voitiin jatkaa. Kolme tunnin jälkeen kaikki näytti hyvältä. Sitten ei. Kuljettajan puoleinen etujousi oli alkanut irtoamaan joten pistetään bussi parkkiin. Ison tunkin, sitä isomman vasaran ja 58 kovalta kuulostavan iskun jälkeen matkaa voitiin jatkaa.. puolen tunnin verran. Sitten tarvittiin samat tavarat kuin edellisellä kerralla ja hieman hiuksista punottuja naruja, joita käytetään kuulema hätätilanteessa. Kaikenkaikkiaan 9-10 tuntia kestävä matka venyi lopulta 15 tuntiseksi. Onneksi toisessa päässä oli vastassa tuttu kasvo ja hyvä sänky.
Ja koska meillä ei ollut varsinaista asiaa Dar Es Salaamiin, jatkui matkamme heti seuraavana päivänä kohti Mikumin kansallispuistoa. Tällä kertaa bussimatka meni mutkitta... melkein. Tehdessämme välipysähdyksen Morongorossa, mukana ollut Mikko kertoi kuskille että hän käväisee nopeasti pankkiautomaatilla ja palaisi bussille välittömästi sen jälkeen. Kuski nyökytteli ymmärtäväisesti ja kaksi minuuttia myöhemmin hän oli nostamassa kytkintä ja jatkamassa seuraavaan kaupunkiin. Luonnollisesti tässä vaiheessa piti ruveta käyttämään sanavarastoa useammasta kuin yhdestä kielestä. Pikkuhiljaa asia meni perille ja pienen neuvottelun jälkeen bussi ajoi läheiselle huoltoasemalle jonne Mikko sai kyydin hetkeä myöhemmin. Matka jatkui pienen hikoilun jälkeen ja tuota pikaa olimmekin jo tie osuudella joka kulkee suoraan kansallispuiston läpi. Lievä hämmennys valtasi minut kun kumminkin puolin tien viertä pystyi yhtäkkiä näkemään ne kaikki elukat mitä Ylen luontotunti yleensä tarjoaa. Antilooppeja, zeebroja, kirahveja ja norsuja. Kaikki suoraan valtatien vieressä. Emmekä olleet vielä edes maksaneet mitään! Mielessä kävi jo ajatus siitä ettei luonnonpuistoon tarvi mennä ollenkaan, vaan vuokraa polkupyörän lähikaupungista ja viettää päivät ajellen edestakaisin valtatietä.
En tiennyt olisinko niin kiinnostunut safareista, jos en harrastaisi valokuvausta. Tänä päivänä kun teräväpiirtotelevisiolla pystyy laskemaan yksitellen leijonapennun karvat ja norsun hengitys kuuluu aidommalta 5.x kaiuttimien kautta kuin oikeassa elämässä, on syytä kysyä itseltään saako tästä enää mitään irti. Seuraavana päivänä vastaus oli selvillä - kyllä saa. Meininki oli kohdillaan kun tien vieressä seisoskellut gnu kolmikko pisti raviksi ja kuskimme lähti vintikoiran tavoin ajojahtiin, hiekkatie pöllyten takanamme. Kuvat voivat kertoa vain niin paljon. Voisin kuvailla useita samanlaisia tilanteita, mutta valitessa vauhkoontuneiden kiraviparvien ja aamu-unilta heräävän norsun väliltä on ehkä paras vaan todeta: tulkaa itse katsomaan.
Koko päivän kestäneen safari-ajelun jälkeen oli aika ruveta katsastamaan Tansanian eteläisiä ylämaita ja bussin ikkunoista oli ajoittain mukava ihailla kuinka taakse jääneet Mikumin tasangot muuttuivat lähes välittömästi valtaviksi kukkuloiksi tien kumminkin puolin. Kohteenamme oli Iringa, joka oli toiminut vuosisadan alusta eräänlaisena tukiasemana saksalaisille lähetyssaarnaajille ja sotilaille. Kirpeässä 1 600 metrissä oli paljon samoja piirteitä kuin aikaisemmilta reissuiltani Nepalin Pokharassa. Vain järvi puuttui, mutta täällä ne oli korvattu valtavia kivenlohkareita katetuilla kukkuloilla. Eräänlainen vaelluskode bolderoinnista ja kiipeilystä kiinnostuneille tulevaisuudessa kenties. Viileän ilman lisäksi tämä kaupungin tarjontaan kuului muummuassa viihtyisä koru/vaatemyymälä ja kahvila nimeltä Neema Crafts, joka erikoistuu eri tavoin vammaantuneiden paikallisten kuntouttamiseen ja kouluttamiseen. Kahvila puolella tarjoiltiin mahtavia makuelämyksiä porkkanakakuista joka aamu puristettuun mango-mehuun. Ehdotomman chilli mesta missä voisi viettää muutaman viikon lueskellen kirjoja ja katselle kun maailma vierii ohi.
Valitettavasti meillä ei ollut viikkoa aikaa viettää sillä viisumimme olivat umpeutumassa ja oli aika paukkia uusille kulmille. Seuraavaksi vuorossa olisi Malawi ja Lake of Stars.
No comments:
Post a Comment