Uhkapelikentän kummallakin puolella

Huvittelun mekka jo Vietnamin sodasta lähtien, Bangkok on yksi varmimmista paikoista jossa Kaakkois-Aasian matkailijat käyvät ainakin lentokentällä pyörähtämässä. Kaoh San Road on nyt nähty ja takaisin ei tarvi mennä. Paikka on viritetty ääriään myöten muistuttamaan jotain Las Vegasin loisteen ja New Delhin hektisyyden väliltä. Riksakuskit toimivat armottomassa syndikaatissa reppureissaajia vastaan ja kadulla myytävillä t-paitavuorilla voitaisiin helposti ratkaista Punaisen Ristin vaatekeräykset muutamaksi vuodeksi. Paikka on täynnä kellonympäri päissään olevia länkkarituristeja, joiden matkan kohokohta on pidellä tyttöystävänsä hiuksia ylhäälla, kun tämä oksentaa vodkaämparinsä sisältöä väärennetyn Prada-laukkunsa päälle. Ei katu minun makuuni. Poikkeuksena voidaan mainita hieman hiljaisemmat sivukadut, jossa hinnat ovat kohtuullisempia ja musiikki melkolailla parempaa.



Kaupunki on muutoin erittäin mielyttävä. Katuruoka, vaikkakin armottavan tulista, on loistavan makuista, halpaa ja vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti. Possupalleroista ja huutavan tulisiin thai-salaatteihin. Kaikki menee. Sas onnistui jotenkin murtamaan kulmahampaansa Kambodzan puolella, mutta turma ei ollut akuutti joten päätimme käydä viemassä sen näytille vasta täällä Bangkokissa halpojen hoitokustannusten toivossa. Olin itse samanaikaisesti tutkinut Australia-viisumihakemustani ja saanut selville, että Suomesta kotoisin olevat viisumihakijat joutuvat lähettamään hakemuksen kanssa röntgenkuvien kera sillä meillä pohjolassa on mahdollisuus tuberkuloosiin. Eipä muu auta kuin hypätä saman taksin kyytiin ja sairaalaan kuvia ottamaan. Asiallisen oloisen sairaalareissun jälkeen hakemus on mennyt läpi ja sitä käsitellään parhaillaan. Vierailimme myös yömarkkinoilla 7 kilometrin päässä turistikeskittymästä ja saimme kyydin sinne hulvattomalta riksakuskilta, joka ei ollut säästelemässä pyöräänsä eläkepäiville. Hanat auki ja pyörä keulien etenimme neljä matkalaista ja kuski läpi Bangkokin yön. 130 bhatia tuntui hieman kiskurihinnalta, mutta täällä ei hirveän halvalla pääse, jollei ole aikaa väitellä ja etsiä epätoivoisia.



Ennen poistumista alas Thaimaan loistaville saarille, päätin vierailla katsomassa hieman Thai-nyrkkeilyä. Suurin osa länkkareista menee kiltisti istumaan ringside katsomoon, jotka maksavat 40 euroa, mutta itse soluttaudun paikallisten rykelmään jonne liput maksoivat rapiat 20 euroa (myös paikalliset maksavat kummaa kyllä tämän hinnan) ja tunnelma oli tottakai katossa. Hullua uhkapelaamista, jossa tuhannen bhatin setelit vaihtavat omistajia jokaisen 30 minuuttisen matsin jälkeen. Pari ensimmäistä erää kaikki arvioivat taistelijoita ja kolmannessa erässä alkaa ihmisviidakossa suhista. Kädet nousevat vuoron perään ja loputon ulvonta alkaa käydä korviin. Jokaisesta perille viedystä potkusta saa hieman tuntumaa kun yleisö huutaa samalla OOOH tai WHOOOH. Käsimerkein ilmaistavat panokset ja korotukset täyttävät näkökentän ja voin todeta, että hikeä valuu myos tällä puolella naruja.



Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/