Sas on kärsinyt pari viimeistä päivää flunssasta, joten suoritin tämän päiväreissun yksinään. Aamulla otin muiden reppureissaajien kanssa longboat-kyydin Krabin laitureilta Railaylle ja paikanpäällä suuntasin samantien King Climbers -organisaation tiloihin. Hyvää palautetta travelaajilta ja matkaoppailta saanut mesta oli nimensä arvoinen. Opas oli pätevä opettaja ja motivaattori ja heitti hyvää huultakin siinä, kun katseltiin toisten kiipeilyä. Otin itselleni näin alkajaisiksi puolipäivää kestävän kurssin, jonka perusteella voin sitten arvioida kiinnostaako harrastus jatkossa. Hintaa kertyi 20 euroa ja Kingin kundit olivat sen verta mukavia, että järjestivät samaanhintaan paluulipun Krabille. Säästy siinäkin se kolme euroa. Samassa ryhmässä oli itseni lisäksi 2 tyttöä - kiipeilyä jo vuoden harrastanut jenkki ja kansainvälisen tason kilpapyöräilijä ruotsista. Sekoita tuohon soppaan yksi suomalainen pelikauppias niin saat melkein kolme samanlaista marjaa.
Suuntasimme helpoksi luokiteltavalle Muay Thai seinälle, jossa reittejä oli jo kerrakseen. Sen jälkeen kun opas oli kiivennyt apinan lailla asettamaan turvaköydet paikoilleen oli aika aloittaa. Pari numeroa liian pienet kiipeilykengät jalkaan, liitukiveä käsiin ja menoksi! Aluksi homma tuntuu helpolta ja 12 metrisestä reitistä on puolet selvitetty nopeasti. Sitten alkaa tuntua käsissä. Seinäkiipeilyssä ei tosiaankaan ole tarkoitus kiipeillä pelkillä käsillä vaan pääpainon on tarkoitus olla jaloilla, jotta kädet saisivat lepoa mahdollisimman paljon. Ajaudun hiukan sivuun reitiltä ja taistelen itseni torahammasta muistuttavan kielekkeen päälle samalla kun varpaat kaivautuvat tulitikkuaskin kokoiseen reikään. Vielä pari punnerusta ja ensimmäinen nousu on suoritettu. Hiki virtaa, tuuletukset ovat asianmukaisesti ja alhaalla hurraavat ihmiset näyttävät pieniltä. Lasketumisen jälkeen pitää istua alas ja heilutella vähän käsiä kovan suorituksen jälkeen. Suoritamme samaisella seinällä pari muuta reittiä, joista viimeinen osoittaitui liian vaikeaksi minulle vaikean reittivalinnan ja aloittelijoille tyypillisten väsyneiden käsien ansiosta. Ote lipeä kaksi kertaa n. 6 metrin korkeudessa ja pienen pudotuksen jälkeen roikun turvallisesti köyden varassa. Eihän tässä mitään hätää ole, mutta en aio kuitenkaan tahallisesti ruveta roikkumaan.
Käväisemme suorittamassa vielä One-Two-Three seinäosuudella yhden reitin, joka oli ehdottomasti vaikein koko sakista. Kahdesti osuudella joutuu kiipeämään pään yli menevän seinämän ja aioittain tarvitaan jo merkoista sormivoimistelua sillä jotkut kohdat täytyy nousta kahden sormenmentäviin koloihin kaivautumalla. Ystävät huutelevat alhaalta ohjeita mihin käsiä ja jalkoja kannattaa sijoittaa sillä itsellä ei ole niin laaja näkökenttä käytössä. Tämän jälkeen saan jalkani kaivettua haparoihin asetelmiin ja roikun osittain yhden käden varassa, jonka olen saanut asetettua kulman takana olevaan koloon. Toiselle kädelle ei löydy sijaa ja samaan koloon änkeminen toisen käden kanssa tuntuu huonolta idealta. Alhaalta huudellaan kannustuksia ja kehoittavat vaan käsien yhdistämistä. Hiki virtaa. Käsiin sattuu jo. Tätä ei kestä kauaa. On pakko toimia. Saan jalat hieman parempaan asentoon ja karjaisun saattelemana heitän toisen käden kulman taakse. Puoli sekunttia pelkoa ja... Jumalauta sehän toimi! Kädensijaa löytyy kummallekin kädelle ja yhtäkkiä nousemista alkaa tapahtua kuin tuuli puskisi höyhentä ylöspäin. Kolme metriä, metri, WHAAAAA! Tämä seinä on minun! Adrenaliini pumppaa läpi kehon ja maisemat ovat mahtavia. Helvetin hieno harrastus kerrakseen, mutta nyt saa riittää tältä päivältä - saari tarjoaa muutakin.
Pieneltä Railayn kärjeltä löytyy muutama biitsi, luola ja laguuni, joka on noiden kalkkikivien ympyröimä. Mutta sinne pääsee vaan kiipeämällä vaikeakulkuisen kukkulaosuuden läpi ja sateella sinne ei ole mitään asiaa liukkaiden kivien takia. Lähtiessämme takaisin kohti Krabia on laskuvesi huipussaan ja monsuunisateet alkaavat piiskata meitä kylmällä vedellä. Kiipeily on vienyt kaikki voimat ja nyt ei auta muu kuin tutista veneessä, jossa luojan kiitos on onneksi katto. Pääsen sängylle n. tunnin jälkeen ja nukahdan lähes samantien.
Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/
No comments:
Post a Comment