Vientieneen saavuttiin paikallisbussin mukana ja tällä kertaa laiva oli lastattu pienillä koululaisilla, jotka kirkuivat ja kiljuivat sen harvasen minuutti. Onneksi kärsimystä ei ollut tiedossa 4 tuntia enempää, sillä viimeisillä kilometreillä oli hermot jo koetuksella. Pääkaupungiksi kirjautuva Vientene ei kyllä omaa sitä tyypillistä ruuhkaa mitä muissa Aasialaisissa suurkaupungeissa olen nähnyt. Laosin pääkaupungissa asuu tosin vähemmän ihmisiä kuin Helsingissä. Vietimme rennosti muutaman päivän Mekong-joen varrella ihaillen kaukana joen (ja rajan) toisella puolella yllä mylvivää myrskynäytelmää. Salamat olivat näyttäviä, mutta muutaman tunnin kuluttua saapunut vesisade ei. Alamme olla pikkuhiljaa monsuunikauden pahimmassa osuudessa sillä vettä tulee niskaan päivittäin vaikkakin se ei kauaa kestä. Rohkenimme myös maistamaan paikallisten eksperttien tekemää jäätelöä, joka toikin kotimaan kioskit mieleen.
Otimme muutaman päivän jälkeen yöbussin Pakseen, josta oli tarkoitus jatkaa seuraavana päivänä 4000 Islandeille viettämään viimeisiä Laos-päiviä. Super Delux Bussit olivat jo melkein sen näköisiä, että niissä voisi nukkua hyvin, mutta ei. EI KUN EI. Saamme varatuilla lipuillamme talon huonoimmat paikat sillä tuolejemme ei voi laskea makuuasentoon, naapurissa istuva jenkkipoika päättää tehdä vessaan pienen oksennustaidenäytelmän ja yöllä reihuvat monsuuni piiskaavat läpi pieniä vesitippoja tasaiseen tahtiin. Pakseen saavutaan aamuvarhain ja on pakko päästä hotelliin nukkumaan pois muutamaksi tunnuksi viimeisimmän reissun haavoja. 2 tunnin, suihkun ja pienen kaupungilla pyörähdyksen jälkeen oli turvallista sanoa, että Paksessa ei ole juuri mitään nähtävää. Vetäydymme viettämään päivän pituista siestaa guest housen nurkille ja ei mene kauaa pieniä kuppikuntia alkaa muodostua. Viereisessä pöydällä majaileva englantilaispari saa huomioni kitaroidensa ansiosta ja liityn iloiseen seurueeseen kaljan kera. Seamus ja Anna ovat kiertelemässä maailmaa meidän tyyliin ja yhteisiä puheenaiheita löytyy poikkeuksellisen paljon. Lisätään keittoon suomalainen savolaisvahvistus nimeltä Jani ja onkin aika ruveta kyselemään paikallisviinojen hintoja. 10 000 Laosin kippiä = yksi pullo Lao Lao viinaa. Ihmeellistä kyllä se maksaa saman verran kuin 1 pullo Lao kaljaa, joten ilmeisesti Laossa ei ole niin väliä mitä litkua siellä pullon sisällä on. Kaikki myydään samalla hinnalla. Seuraavana aamuna on aika vaihtaa maisemia ja parannella krapulaa. Koko viimeillan ryyppyremmi on nimittäin vaihtamassa maisemia etelämpään. Don Det kutsuu.
Näinä päivinä saareksi voi lukea pienet puskat jotka nousevat vedestä. Ilman tätä sanakirjaviitettä Laosin etelässä olevaa saariryhmää kutsuttaisiin todennäköisesti nimellä 400 islands. Onhan sekin kai jotain. Valitsemme tukikohdaksemme backpacker saaren Don Det, jonka kaksi pääkatua on nimetty huvittavasti Sunrise ja Sunset Boulevardeiksi. Itse etenemme hieman pidemmälle tätä bungalow-täytteistä katua ja löydämme hetken päästä eurolla irtoavan mestan Mekong-joen varrelta. Mainittakoon että koko kävelykatu on mutaisa-lammikko päivästä toiseen ja seassa voi kahlata haluamallaan tavalla. Paksessa aloitettut pidot jatkuvat rattoisasti myös seuraavana päivänä vaikka itse otankin nollatoleranssi-linjan heikon olon vuoksi. Saaria olisi kiva lähteä tutkimaan, mutta piiskava sade estää etenemisen ja vetäydymme vierailevan pariskunnan kuistille nautiskelemaan chilliä elämää kitaroiden ja kaljan parissa.
Huono sää oli lannistanut meitä jo muutaman päivän ajan ja olimme päättäneet siirtyä pian Kambodzan puolelle. Viimeisenä päivänä sadetta ei ollut näkyvissä mailla halmeilla, joten säntäsimme vuokraamaan pyöriä. Oli aika tutkia läheisiä saaria! Alkutaipaleen polut muuttuvat hieman tasaisemmiksi muutaman minuutin jälkeen ja maisemina toimivat loputtomat riisiviljelmät ja Mekong-joen asukkaat. Rauhallista elämää täälläkin vietetään tosin turismi on poikinut melkoisen rakennusbuumin saaren pohjois-osiin. Bungalowia pistetään pystyyn siihen tahtiin että puolet mestoista pysyy tyhjinä loppupeleissä ympäri vuoden. Ahneus maan perii? Toiselta saarelta löytyvät massiiviset putoukset saavat aikaan sen "älä vittuile luonnolle"-tunteen pintaan ja en edes yritä lähteä kiipeilemään koskien keskelle. Samaiselta saarella majailee myös Laosin ainoa pätkä rautatietä ja läpeensä ruostunut juna, jonka ranskalaiset aikoinaan rakensivat. Suurin tarve on nähtävästi saarilla?
Viimeinen ilta vieteltiin rennoissa juomapelin ja kaatosateen merkeissä. Sassia sai pitää tiukasti kädestä kiinni kun seikkailimme takaisin mökillemme nukkumaan. Tyttöraukka on kaatua mutalammikoihin pimeillä offroad-radoilla ja melkein piti reppuselässä kuljettaa viimeiset 100 metriä matkasta. Vaikka seuraavana aamuna ei aamupalalle kerettykkään niin on pakko mainita paikallisen reggae baarin tarjoamista vaihtoehdoista. Voit nauttia munakokkelit nimittäin 10mg Valiumin ja 500mg Paracetamolin kanssa ja menun muutkin kirjoitusvirheet saavat aikaan baarissa satunnaisia naurun purskahduksia. Menuja on kuulema varastettu arvokkaina muistikirjoina ja nykyiset kappaleet kehoittavat ihmisiä ottamaan yhteyttä henkilökuntaan jos sellaisen itselleen haluaa. Laos on nyt nähty. Puna Khmeerit kutsuvat.
Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/
No comments:
Post a Comment