Jumalakuningaskuntien nousu ja tuho

Argh! Voisiko seikkailu itäisessä Kambodzassa alkaa pahemmin kuin yhteenotolla riksakuskin kanssa? Emme olleet varanneet mitään guest housea etukäteen ja ajateltiin mennä virran mukana ja katsoa mitä vastaan tulee. Ilmeisesti emme ottaneet kuuleviin korviin, että Siem Reapissa nämä virrat muistuttavat koskenlaskua kumipatjalla Tornionjoessa. Vastaus on siis: voi. Jos niitä on lukematon määrä ja ketään ei tunnu kiinnostavan sanotko niille: No, no thanks, get lost, i got a rickshaw already, beat it, fuck off, painu v..! Osa porukasta ei halunnut ottaa edes kyytiin jollei suostunut temppelialueiden kruisailuun juuri heidän riksallaan seuraavana päivänä. Lopulta pääsemme guest houselle ja valmistaudumme temppeliryöpytykseen.



Angkorin temppelialue toimi Khmerien pääkaupunkina 800-luvulta 1400-luvulle, jonka jälkeen sen hylättiin. Asukasluvun on sanottu olleen lähellä miljoonaa mikä vastaisi nykypäivän mittakaavoilla varmasti maailman suurinta kaupunkia. Arviot siitä miksi tämä valtava kuningaskunta hylättiin ovat vaihdelleet Thai-valtauksista ruuan loppumiseen. Itselläni on tulossa lukuun juuri Jared Diamondin Collapse kirja, joka käsittelee juuri sitä miksi jotkin yhteiskunnat tuhoutuvat ja toiset säilyvät. Ajankohtainen kirja monellakin tapaa. Otsikko saa nimensä eräältä aikakauden kuninkaalta, joka vaatimattomasti ja omatoimisesti nimesi itsensä Kambodzan "jumalakuninkaaksi".



Temppeleitä riittää nähtäväksi jokaiselle viikonpäivälle ja otimme itse kolmen päivän aluelipun, joka maksaa n. 30 euroa. Paikalliset saavat matkustella alueella ilmaiseksi ilman sen kummenpaa selitystä mikä tietysti kismittää. Paikalliset ovat laittaneet turistien prätkävuokraukset pannaan, joten vaihtoehdoiksi jää polkupyörät tai oman riksakuskin vuokraus. Ensimmäisenä päivänä otettiin ensimmäinen vaihtoehto kahdesta ja poljettavaa tulikin kaikenkaikkiaan 16 kilometriä päräyttävissä maisemissa. Temppelit ovat toinen toistaan suurempia ja verkkokalvojen läpi liitelee kuvia tuhoutuneista sisäpihoista, pikkuriikkisistä santakivi veistoksista ja vallihaudoista, jotka tekevät Aurajoesta puron. Raunioiden keskellä kävellessä saa ehdottomasti Indiana Jones:maisia fiiliksiä, joita ei ihan heti halua niskasta karistaa. Täysin viidakon nielaisema Beng Malea oli ehdottomasti vierailun kohokohta, koska se oli ainoa paikka, jossa omatoiminen kiipeily ja sortuneiden huoneiden tutkiminen ei oltu kielletty.



Seuraavaksi suuntaamme trooppiseen Thaimaahan makoilemaan niille ihanille biitseille, mitä onkin saanut odottaa jo Intian Goalta asti!

Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/