Saimme Nickiltä ja Louiselta kyydin aina Katima Muliloon asti, joka sijaitsee Itä-Namibian Caprivi palstaleella josta nappasimme jatkokyytinä yöbussin Windhoekiin. Pienen pähkäilyn, parin päivän ja yksien kuninkaallisten häiden jälkeen päädyimme bussiin jossa luki Swakopmund, joka tunnetaan myös Namibian aktiviteettimekkana. Matka sisämaasta rannikolle kulki läpi vuoristoisten ylänköjen jotka hiljalleen kuihtuivat pieniksi kukkuloiksi ja lopulta tuulen tasoittamiksi hiekkakasoiksi. Swakopmund on ehkäpä Namibian turistisin kaupunki ja se näkyy katukuvassa. Saksalainen arkkitehtuuri koristaa jokaista rakennusta ja ravintolat tarjoilevat hapankaalia, snitcheleitä ja saksalaista olutta. Kuten aikaisemmin totesin voi kaupungissa järjestää lähes kaikenlaista tekemistä itselleen. Delffiini- ja valasajelut Atlantin valtamerellä, mönkijöillä erämaata tutkimaan, riippuliitoa dyynien yllä, hiekkalautailua ja kuuajelua maan kamaralla. Tätä koko reissua suunnitellessa oli yhdeksi pakko-tehdä-aktiviteetiksi noussut hiekkalautailu. 35 euroa pulittava puolipäiväaktiviteetti oli hyvä tapa tutustua lautailun saloihin pehmeän alustan ansiosta. Kaadun neljä tuntia kestävän kurssin aikana lähes sata kertaa, mutta mustelmia ei tullut nimeksikään. Sofialta laskeminen rupesi sujumaan muutaman yrityksen jälkeen mainiosti ja sainpa itsekkin opittua laudalla kääntymisen perusteet.
Olimme alunperin ajatelleet hankkia kimppakyydin Swakopista Sossusvleihin katselemaan dyynejä mutta tavattuamme hollantilaiset Johanin ja Elizen, päätimme suunntata pohjoiseen katsomaan luolamaalauksia ja täysin asuttamatonta Skeleton Coastia. Ennen lähtöä vierailimme kuitenkin Welwitchan kuu-maisemia katsastamassa, jonka olemassa olosta minulla ei ollut mitään tietoa etukäteen. Autiomaan tasaiset hiekkakentät paahtuivat tappavan auringon alla heijastuskentäksi luoden näin ympärillemme aavemaisen tyhjyyden, jonka keskellä harmaat ja routaiset kuukukkulat hiljaa seisovat. Paikka oli todellakin kuin toiselta taivaankappaleelta.
Ja ennenkuin huomasimmekaan, olimme matkalla katsomaan yhtä maailman suurinta etelänmerikarhu-kommuunia. Parhaimillaan 100 000 yksilöä käsittävä yhteisö on melkoinen ilmestys niin näkynä kuin hajuna. Kuten arvata saattaa hylkeet eivät ole järjestäneet itselleen saniteettitiloja, joten seurauksena on kokonainen rantaviiva täynnä hylkeenpaskaa. Hajuelämyksestä huolimatta aurinkoa paistattelevat emot ja suloiset ruokaa huutavat poikaset olivat hauska näky.
Jatkoimme tunnin kestäneen vierailun jälkeen matkaa kohti kolkkaa Skeleton Coast National Parkia. Paikan portit olivat jo itsessään nähtävyys kun tuima meriviima vihelsi korvissa samalla kolistellen eri eläinten luista rakennettu tuulikelloja ja portteja koristavat merirosvopääkallot eivät jättäneet epäselväksi onko ruoho aidan toisella puolella vihreämpää. Kertoimia paikan erikoisuudelle toi siellä täällä lojuvat Himba-heimolaisten voodoo-nuket ja porttivahti, jonka silmistä pystyi lukemaan yksinäisen juopon tarinan. Aikoinaan porttugalilaiset merimiehet nimesivät tämän rannikon helvetin porteiksi sillä laivan ajauduttua rantaan oli miehistön kohtalo sinetöity. Ja näitä laivoja on paljon.
Twyfelfontein on Namibian ensimmäinen maailmanperintökohde, jonka vetonaulana toimii luolakaiverrukset muutaman tuhannen vuoden takaa. Kiveen kaiverretut merkit kertovat tarinaa suurista eläinlaumoista mitä alueella on tavattu sekä shamaanien harjoittamista hallusinaatiorituaaleista. Elefanttilauman ruokailessa alla jäävässä laaksossa olin hyvin otettu kaiverruksista joista osa piti paikkansa vielä 3 000 vuotta myöhemminkin. Muutaman päivän päästä pidimme myös pienet synttärit Sofialle Kamanjabissa jota sävytti majapaikkamme synttärilauluja laulava palvelusväki ja ilmapallot.
No comments:
Post a Comment