Läpi suurten soiden ja mahtavien putousten

Parin taukopäivän jälkeen saimme vuokrattua kaupunkisiirtohinnalla Wicked Camper-asuntoauton neljäksi päiväksi. Siinä ajassa auto piti saada Pretoriasta Botswanan pääkaupunkiin Gaboroneen ja koska matkaa ei olut paljoa, oli se oiva tilaisuus katsastaa matkan varrella sijaitsevia nähtävyyksiä. Oma suosikkini oli gepardien konservaatiotyöstä tunnettu De Wildt Cheetah Research Center jossa saimme vihdoin kohdata tuon täplikkään kissan ja muutamia muita Etelä-Afrikan harvinaisuuksia kuten villikoirat ja muutamia korppikotkalajeja, joista osa pystyy elämään jopa sata vuotiaiksi! Vierailimme myös Etelä-Afrikan omassa Las Vegasissa – Sun Cityssä, joskin se oli suuri pettymys lähes jokaisessa mielessä. Muutoin matka taittui todella rauhallisesti joskin vasemmanpuoleinen ratti vaati hieman totuttelua. Botswanan pääkaupungista ei oikeastaan ole muuta mainittavaa kuin yöpyminen amerikkalaisen vapaaehtoistyöntekijän luona paitsi että oma hopea onnistui nappaamaan itselleen työpaikan THLtä pelkän nettiselauksen ja Skype-haastattelun avulla. Upeaa!



Pakollisen Gaborone pysähdyksen jälkeen suuntasimme paikallisliikenteen voimin kohti Maunia ja kuuluisaa Okavango Deltaa. 16 000 km2 käsittävä vesialue on täynnä laguuneja, saaria ja pitkässä vesiruohikossa käärmeileviä kanavia, jotka kätkevät sisälleen tuhansia eri lintulajeja ja muita eläimiä. Maan suurimmasta turistikohteesta saa kaiken parhaiten irti kahdella kulkuneuvolla: paikallisella mokoro-kanootilla ja lentokoneella. Tunti tämän mahtavan vesistön yllä maksaa viisipaikkaisessa lentokoneessa 50 euroa ja se on enemmän kuin hintansa värtti. Silmien kantamattomiin asti voi nähdä kirkkaiden vesien toimivan ruohoisten saarten ääriviivoina joilla suuret elefanttilaumat ruokailevat aamuauringossa. Kaikkien aikaisempien safarien jälkeen oli hienoa nähdä maisemia ja eläimiä uudesta perspektiivistä.



Hyvin toisenlaisen kuvan alueesta antoi vesikanavissa hitaasti liukuva mokoro-ajelu, jossa hiljaisuuden keskellä pystyi helposti nukahtamaan ohilipuvien ruohikoiden varjoon. Haittapuolena tässä rauhallisessa safarissa oli eläinten puute. Muutamia lintuja ja sammakoita lukuunottamatta kuskimme reittivalinnat olivat todella köyhää bongailumaasto tosin satuimme vierimään valtavan lummekeskittymän ohi.



Suoritettuamme onnistuneesti Maunin nähtävyydet oli aika vaihtaa jälleen maisemia ja tällä kertaa se oli kohti Viktorian Putouksia joskin teimme pienen stopin Botswanan toiseen suuren nähtävyyteen nimeltä Choben kansallispuisto. Päästäksemme Maunista Kasaneen (Choben aloituspisteeseen) täytyi meidän tehdä bussivaihto Natassa, mutta onneksemme ennen seuraavaa bussin lähtöä tapasimme englantilais-ruotsalaisen pariskunnan joka oli matkalla samaan suuntaan. Nick ja Louise osoittautuivat meidän kaltaiseksi ihmisiksi ja päädyimme viettämään heidän kanssa seuraavat päivät tutkien maan suurinta kansallispuistoa.



Autosafarina Chobe ei tarjonnut mitään suuria yllätyksiä monen safarin käyneelle suomalaiselle lukuunottamatta leijonien metsästysoperaatiota joka jätti kissat lopussa nuolemaan tassujaan sannasta. Sen sijaan jokilautta-ajelu myöhäisellä iltapäivällä osoittautui yhdeksi parhaista safareista millä olen ollut. Hieman vajaa 30-henkinen seurueemme sai alleen kelluvan tanssilattian tuolien kera muutamalla perämoottorilla, joka hiljalleen puski ylös Chobe-jokea kovasta virrasta huolimatta. Kaikilla oli paljon kävelytilaa ja suuresta koostaan huolimatta alus pystyi liukumaan todella lähelle joen rantaa minne suurin osa eläimistä kerääntyi. Laivan kannelta pääsi ihailemaan niin kylpeviä elefanttiarmeijoita, aurinkoa ottavia krokotiileja kuin janoisia kirahveja. Tarjolla oli myös erikoisempien lajien edustajia kuten puussa päivystävä varaani Ja jokitörmään kotinsa tekeviä apijaistensyöjälintuja (mikä lie oikea nimi). Ajelu päättyi upeaan auringonlaskuun aluksen lipuessa takaisin virran mukana virtahepojen ohi Kasaneen.



Zimbabwen suurin nähtävyys sijaitsee ainoastaan sadan kilometrin päässä Kasanesta, mutta päästäkseen sinne on taisteltava tiensä läpi maan raja-aseman korruption. Siinä missä Botswanan puoli rajasta on rauhallinen ja helposti etenevä, on Zimin puolella puoli yhdeksältä jo kohtuullinen ryysis päällä, josta ei puutu pahkasiatkaan. Ongelmia tulee viimeistään auton kanssa, jonka saaminen maahan vaatii hieman ylimääräisiä lomakkeita, enemmän ylimääräistä rahaa ja paljon hermoja. Itse selvisimme ryysiksestä yllättävän helpolla ja rajanylitysajaksemme kellotettiin vain tunti!



Ja itse nähtävyys. Yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä ei pettänyt (tiedätkö ne kaikki muut?). Poikkeuksellisen kovat sateet Zambiassa kuluvina kuukausina toivat ylimääräistä massiivisuutta tälle valtavalle vesiputoukselle mikä kantaa nimeä Viktorian Putoukset. 1,7 kilometriä leveän putouksen luota on vaikea löytää kohtaa missä et kastuisi läpimäräksi muutamassa minuutissa. Parhaimmillaan 108 metriä tippuva vesimassa nousee osittain ylös rotkosta sateen ja sumun sekoituksena ja kastelee kaiken mikä tielleen sattuu. Monet kanssakävijät vaikuttivat pettyneiltä huonoihin näkymiin mutta itse pidin siitä suunnattomasti. Harvoin kokee sateen joka tulee alhaalta ylöspäin. On aika surffata kohti Namibian hiekkadyynejä.