Pääkaupungista toiseen

Lasku Pretoriaan tapahtuu pehmeästi kun tiedossa on ilmainen majapaikka 52-vuotiaan paikallisen kaupunkisuunnittelijan luona, joka tarjoutuu kyydittämään meitä ympäri pääkaupunkia. Pretoria on näin viiden päivän kokemuksella synonyymi ostoskeskuksille. Kaupunki on täynnä niitä. Siinä missä Kyotossa on shinto temppeli jokaiselle kyläpahasen asukkaalle, on Pretoriassa varmasti ostoskeskus jokaiselle sen asukkaista.



Suurimpana yllätyksenä uudessa maassa saattoi olla ulkonasyömisen hinta/laatusuhde. Viidellä eurolla oli mahdollista saada itselleen hienosta ravintolasta lautasen reunojen yli notkuva tuorepastasalaatti tai sinihomejuustohampurilainen ja jos nälkä pääsi pahanpäiväisesti yllättämään on yhdeksän euroa maksava merenelävien tarjotin enemmän kuin riittävä pitämään ruokahalun poissa muutaman päivän ajan. Muutoin Pretoria osoittautui vaikeaksi kaupungiksi liikkua ilman omaa autoa, joten pidättäydyimme vierailemaan vain muutamalla maamerkillä ennen kuin käänsimme nokat kohti Swazimaata.



Ennen astumistani Swazimaahan olin vakuuttunut raja-aseman jälkeen asfaltin muuttuvan soraksi, katuvalojen katoavan ja loistolähiöiden muuttuvan romahduksen partaalla oleviksi slummeiksi. Näin ei kuitenkaan ollut. Rajan jälkeen tie muuttui moottoritieksi jonka varrella katulamput jatkuivat tasaiseen tahtiin ja lähiöt säilyivät samannäköisinä kuin aidan toisella puolella. Bussimme ajoi samantien pääkaupungin Mbabanen ohi suoraan Ezulwini-laaksoon, josta lähes kaikki maan aktiviteetit järjestetään. Löysimme päivän etsimisen jälkeen edullisen majapaikan Legends Backpackeristä, jossa telttailu maksoi vain viisi euroa per henki. Lisäksi paikan omistajat pyörittivät aktiviteettejä maastopyöräilystä safareihin ja pienen omatoimisen iltapäiväkiipeilyretken jälkeen päätimme tehdä molemmat!



Mlilwanen kansallispuisto sijaitsee muutaman kilometrin päässä majapaikastamme ja on oiva maastopyöräilykohde, jossa gnuut, seeprat ja muut heidän nelijalkaisista serkuistaan laiduntavat teiden vieressä. Paikassa oli samanlaista makua kuin Malawin Nyika-kansallispuistossa, sillä erotuksella että maijesteettisia kukkuloita ei ollut nähtävissä ja eläimet tuntuivat pelkäävän ihmisiä vähemmän täällä. Vietimme kenttälounaan puiston pääleirillä rankkasateelta suojassa, josta oli mahtavat näkymät pieniä vesilintuja täynnä olevalle järvelle ja muutaman tunnin jälkeen taivas aukesi matkan jatkamisen merkiksi. Paluumatkalla jouduimme pieneen tuijotuskisaan gnuu-lauman ja pikkulampea vartioivan krokotiilin kanssa.



Seuraavana päivänä vuorossa oli vierailu toiseen luonnonpuistoon, joka on kuuluista sarvikuonoistaan. Matka Mkhaya nimisille yksityisreserville onnistui helposti taksilla ja odotuspaikalle saapuessa meitä vastassa oli yllättäen kaksi suomalaista. Pekka ja Marju. Sisukas Etelä-Suomen pariskunta oli saanut tarpeeksi perinteisistä kaukomatkoista ja ideana tällä reissulla oli kulkea Kapkaupungista Swazimaan, Mozambiqin, Malawin ja Tansanian läpi Keniaan paikallisliikenteeseen turvautuen. Ei hassumpi idea 60+ vuotiailta. Itse puisto oli mahtava. Sarvikuonot osoittivat suurta kiinnostusta suomalais seuruetta kohtaan ja suuren puhvelilauman yllättäminen mutaisilta iltapäiväunilta oli ehdoton bonus (kuvan sarvikuono oli toinen päiväunien ottaja). Pienen ihmetyksen aiheutti kenttälounas joka oli kaikkea muuta kuin kevyt. Alkudrinkeistä impala-vartaaseen (riisi vuoren kera) ja hedelmäsalaattiin oli mielestäni vaikea kuvailla kevyksi millään tavalla.



Swazimaassa olisi paljon muutakin tekemistä aktiviteettihiirille, mutta jalat haluavat päästä takaisin rannikolle. Seuraavaksi vuorossa on St. Lucia ja Isimangalisan kansallispuisto.