Great Ocean Road

Aamuyhdekseltä suunniteltu lähtö viivästyi muutamalla tunnilla ja huonosti nukuttu edellisyö tulisi painamaan silmiä pitkälle puoleenpäivään. Tiedossa olisi pari päivää kestävä roadtrip halki kuuluisan Great Ocean Roadin, jonka rakensivat australialaiset Toisen maailmansodan veteraanit valtion yhteishankkeena. Lähdemme matkaan vanhojen hollantilaistuttujen kanssa, jotka olivat saapuneet Melbourneen juuri länsirannikon helteistä.



Ensimmäinen pysähdys oli pienessä Winchelsea kaupungissa, jolla oli yllättäen oma ”perintöpolku”, joka sisälsi vanhan kirkon, vanhan hotelli, vanha rautatieaseman, golf-kentän ja 300-vuotta vanhan puun. Paikka sattuu myös olemaan lähtökohta kaikille Australian jäniksille. Muuan englantilainen halusi tehdä maaseudusta hieman enemmän Englantilaisemman, joten päästi valloilleen 12 jänistä, jotka ovat poikineet lähes kymmenen miljoonan kokoisen jälkeläispesueen.



Pienen sukupuoltenvälisten tulkintavirheen takia ajaiduimme Port Fairyyn todetaksemme ettei meitä kiinnostanut mikään siellä ja nähdäksemme 12 Apostolia olisi meidän parempi viettää yö Port Cambelissa. Ilta oli jo laskeutumassa ja pysähdyimme ottamaan kuvia sadepilven takaata laskeutuvasta auringosta. Aaltojen voima kuului, näkyi ja tuntui hyvin



Vietimme yön Ocean Foam Villas nimisissä lukaalissa, joka oli kalustettu viimeisen päälle. Ilta päätettiin Spagethi Oli Olin merkeissä. Ja, koska huoneen hinta laitettiin 15 dollarin lisämaksu 2 vuotiaan Sarah tytön mahdollisiste sähkö- ja vesikulutuksesta, annoimme kylvyn koko rahan edestä. Edessämme olikin pian Star Wars elokuvista tuttu pieni Queen Amidala.



Seuraavana päivänä ajelimme läpi kurvikkaan Great Ocean Roadin. Näköalapysähdyksiä olisi riittänyt varmaan kahdeksi päiväksi, mutta meille riitti vierailu muutamalla jyrkänteellä 12 apostolin lisäksi. Sää oli kirkas, mutta alhaalla rannalla meri raivosi tuhoisalla voimalla. Kun katsoo aaltojen paiskaantuvan kalkkikivikallioita vasten on helppo ymmärtää miksi tiedemiehet katsovat myös meren suuntaan uusiutuvan energialähteiden toivossa. Paikallaan seisominenkin tuntui vaikealta kun arktiset tuulet puhaltivat vasten kasvoja lähemmäs 100 km/h. Mutta ei tämä mikään hukkareissu ollut. Mutkitteleva rantatie on yksi luonnonkauniimmista teistä mitä olen koskaan nähnyt ja se sisältää valtavia kontrasteja mahtipontisten kalliokielekkeiden ja vihreiden lammaspeltojen välillä joiden jakajana toimii ainoastaan yksinäinen asfalttitie.

Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/