
Onnistuimme säästämään muutaman pennin majoituksessa yöpymällä Couchsurfingin kautta järjestytyssä yösijassa kaupunki/valtion itäisessä osissa. Kyse ei ollut tosin mistään slummeilusta. Todellisuudessa yösijamme oli verrattavasissa tasokkaaseen hotelliin omineen uima-altaineen, saleineen, keittiö, TV tuhannella kanavalla, mukavat näkymät ikkunasta ja tottakai loistavat hostit! Irvin ja Eunice ovat kolmekymppinen pari jotka ovat opiskelleet Englannissa ja Yhdysvalloissa, kirjahyllystä löytyvien eepposten perusteella eivät he mitään tavan tallaajia ole ja juttu luistikin hyvin välillämme. www.couchsurfing.com on kasvanut räjähdysmäisesti viime aikoina. Liityin itse sivustolle viime vuoden kesäkuussa jolloin ympäri maailmaa löytyi n. 250 000 sohvaa. Reiluhko vuosi myöhemmin sohvia on tarjolla 660 000 ja luku kasvaa päivittäin 1000 uudella sohvalla. Idea perustuu kaikenlisäksi siihen että isännät ja vieraat jättävät toisistaan mielipiteen sivustolle joten lusmuilijat ja huijarit eivät pitkälle pötki. Kuinka ja miten hotellit pystyvät vastaamaan kaikkeen tähän ilmaiseen tarjontaan tulevaisuudessa?

Kaupungissa liikuttiin busseilla, jotka kustansivat per suunta jotain 50 sentin ja euron väliltä. Kiinalaiset ja intialaiset korttelit on nyt nähty useampaan kertaan eivätkä ne mitään uutta oikeastaan tarjoa. Seremonia siellä, temppeli täällä. Yksi huomattava erilaisuus on kuitenkin se että täällä ei tarkoittaa myös ei paikallisille. Taksikuski saattaa kysäistä ohimennen jos kyytiä tarvii, mutta ajelee samantien tiehensä jos vastaat ei kiitos. Katukauppiaiden kanssa sama juttu.

Rafels Hotellissa piti käydä ne aidot Singapore Slingit maistamassa ja elämys oli valtava pettymys. Paikka oli täysi turisti luukku, jossa palvelu oli kehnoa, sisään pääsi shortseissa ja t-paidoissa vaikka paikan pitäisi olla helvetin tasokas ja kaikkialla lojui pähkinöitä??? Pähkinäkuoria lojui pitkin maata kuin elefanttilauma olisi viettänyt huviviikon puuhamaassa. Eläintarhat ja muut jätettiinkin sitten väliin, mutta isännille sentään kokkailtiin loistavat Spagetti Carbonarat omatekoisen valkosipulivoileipien kera italilaisittain loistavan tyttöystävän opastuksella. Kerrassaan loistava paikka vaikka paljoa ei kerettykkään nähdä.

Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/
1 comment:
Singapore on luonnollisesti täynnä turisteja, eipä kukaan mitään muuta ole väittänytkään. Rafels Hotelli on vastakohta kaikelle ja paikalla on myös erittäin mielenkiintoinen historia. Eipä tulisi mieleen heittää pähkinänkuoria kadulle keskustassa missä kyseenomaisesta tempusta voi saada raipaniskuja =).
Itse maistelin Slingejä ja Rafels tarjosi kyllä parhaimmat ja se oli ainoa paikka missä luvan kanssa sai pomoa heittää jollain.
Hauskaa reissun jatkoa!
Post a Comment