Torakkaus

Yli kuukausi on kulunut, kun hyvästelin Suomen Helsinki-Vantaa lentokentällä. Paljon on kerennyt tapahtua sen jälkeen ja aika on todellakin juossut neljässä viikossa. Goalla chillailu näyttää venyvän kaksiviikkoiseksi, sillä kameran huolto ei ole mikään tunnin homma (edes ammattilaisilla) täälläpäin. Vielä ei koti-ikävä päässyt yllättämään, vaikka välillä Shantaram-kirjaan uppoutuneena huomaan ajatusteni kantautuneen kotiseuduille. Delhissä tapaamani isäntä ihmetteli reissuni alussa, kuinka pystyn viettämään vuoden ilman vakituista sosiaalista kontaktia. Hän piti vuotta pitkänä aikana ja aluksi olin samaa mieltä. Nyt, kuukausi matkaa tehneenä, tuntuu vuosi lyhyeltä ajalta. Ajalta, joka kuluu henkäyksien välillä. Tekevän aika ei ole ikinä ollut näin nopeaa.



Shantaram on tositarina Gregory David Robertsista, joka karkaa Australialaisesta vankilasta ja pakenee Intiaan Bombay (Mumbaihin), elää pahamaineisissa slummeissa, perustaa ilmaisen terveysklinikan, rakastuu, liittyy paikalliseen mafiaan, näyttelee Bollywood elokuvissa ja sotii venäläisiä vastaan Afganistanissa. Kirjaa suositeltiin yhdeksi niistä "pakko lukea" kirjoiksi, kun yrittää saada käsituntumaa Intiasta. Reilut 900 sivua myöhemmin, täytyy minun myöntyä toteamaan samaa. Joskus todellisuus on tarinaa ihmeellisempää ja suosittelen kirjaa luettavaksi, vaikka Intiasta ei niinkään olisi kiinnostunut. Kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa, jota tähdittävät Johnny Depp ja Helena Bonham Carter. Elokuva tulee tosin viivästymään Hollywoodin käsikirjoittajien lakon vuoksi.



Eläimet Intiassa ovat oma lukunsa, josta pienen palasen haluaisin lohkasta tähän blogiin. Täältä löytyy kaikkea, mutta näkyvyyden varastavat varmasti katukoirat. Korttelia ei pysty kävelemään ilman nukkuviin, nilkuttaviin tai muriseviin koiriin törmäämättä. Ne ovat villejä, katujen kasvatteja ja se näkyy. Vaikka koirat eivät päivisin laumoissa liiku tai harmia aiheuta, tulee niistä yöllä pimeyden ehdoilla joukko susia. Rutiini jokaisena yönä viimeisen kuukauden aikana on ollut koirien yhteinen ulvonta kello 2.00 ja 3.00 välillä. Vihaiset murinat täyttävät hostellien pienet käytävät ja alueellisia sovitteluja käydään tiuhaan tahtiin puremien muodossa.



Toiselle sijalle näkyvyydessä pääsevät hyönteiset. Muurahaiset, torakat, hyttyset, tuhatjalkaiset, kaikkea löytyy. Ehdottomasti hälyyttävimmän ja liioitelluin tilanne hyönteisten kanssa sattui, kun palasin sairaalasta takaisin hotellille ja halusin pestä hampaat. Arkisesti rinkasta kaivettu hygisäkki näytti päällisinpuolin pepulinpuhtoiselta ja kaivoin hammasharjakotelon huoletta esille. Aukaistessani kotelon puolesta välistä, tuli luontainen reaktio tiputtaa kotelo sängylle, kun hammasharja vilisi yltäpäältä muurahaisissa. Otukset olivat nakertelemassa harjaa ilmeisesti hygieenisistä syistä, mutta varmaa selvitystä asiaan en saanut. Huudeltuani harjaa kraanan alla viiden minuutin ajan, oli se viimein puhdas. Harjassa oli selviä jälkiä muurahaisten kulutuksesta ja punnitsin sen käyttökelpoisuutta. Terve järki kuitenkin kehoitti heittämään sen roskiin ja ostamaan eurolla uusi samanlainen.



Torakat ovat myös tulleet tutuiksi viimeisen kuukauden aikana. Vaikka varsinaisesta kammosta ei voi puhua, en torakka-aiheista taulua ostaisi. Peukalon pituiset otukset lyllertävät huoletta pitkin seiniä sisiliskojen jahtaamana. Ne antoivat murjuisista huoneista vielä murjuisemman kuvan, joten niistä oli päästävä eroon. Kahden murhan jälkeen, oli paikalla neljä uutta veijaria tutkimassa ystäviensä hautoja ja ymmärsin nopeasti, että sotaa ei voitu voittaa. Otusten oli vain annettava olla ja potkittava niitä tiehensä, kun tielle sattuivat. Pikkuhiljaa alan hyväksymään nuo osana Intian arkea.

Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/