Goalta lähdettyä oli selvää ettei aikaa saisi käyttää liikaa enää paikallaan pysyttelyyn Intiassa. Lähes kolme viikkoa Goalla antoi jo paikalle melkein kotia muistuttavia piirteitä. Seuraavaksi käsittelyyn pääsee yksi Intian eteläisistä osavaltioista, jonka nimi on Kerala.
Junamatka tänne oli jo itsessään seikkailu, joka kesti lähes vuorokauden. Bussimatka Palolemista Karwariin (jossa junaan oli tarkoitus nousta) oli suljettu vähän aikaa tielle kaadetun valtavan puunrungon takia, jonka syytä en tiedä. Liikkeille päästiin kuitenkin tunnin odottamisen jälkeen eikä vielä mikään kiire junalle ollutkaan. Juna-asemalle saavuin hyvissä ajoin ja sainkin odotella kulkuvälinettä sitten tunnin pidempään, koska Intialle uskolliseen tyyliin juna oli myöhässä. Ennenkuin nousin junaan varmistin kolmelta eri ihmiseltä, että Keralaan oltiin menossa ja kaikki olivat samaa mieltä. Saavuttuani nukkumapaikalleni, oli sen ottanut haltuunsa kuorsaava inkkari. Kävin tiedustelemassa lipuntarkastajalta, että onhan oikea vaunu kyseessä. "Vaunu on oikea, mutta juna ei": totesi lipuntarkastaja ja kehoitti jäämään pois seuraavalla asemalla, joka oli tunnin ajomatkan päässä. Juna johon minun piti siis nousta oli vielä enemmän jäljessä aikataulusta, mutta sentään se oli kulkemassa saman aseman läpi jolle jäin hypättyä pois junasta. Jostain syystä vitutus laski ensimmäisen minuutin jälken ja oikeastaan tilanne hieman nauratti. Intiassa pitää matkustaminen ottaa huumorilla tai saa hermoromahduksen. Hommat useimmiten ei mene niinkuin pitäisi, mutta lopussa kaikki on hyvin.
Varkalaan saavuttaan oikeaan junaan nousemisen jälkeen 5 tuntia myöhässä ja kello lähentelee ilta yhdeksää. Asemalta ei tarvinnut ottaa kuin kaksi reipasta askelta ulos ja heti löytyi yösija paikallisen perheen luota, jossa yö maksaisi 150 rupia (n. 3 euroa)ja hintaan sisältyy aamiainen. Matkaa rannalle tulisi olemaan 10 minuuttia. Vaikka matka on ollut pitkä, päätän pistäytyä rannalla napostelemaan pienen iltapalan. Nopean ruokalistan selauksen jälkeen päädyn yksinkertaiseen pastaan, jossa ei varmasti kauaa menisi. Ruoka saapuukin alta aikayksikön pöytään ja eikun nauttimaan. Puolessa välissä ruokailua pastani saa hieman uutta sävyä, kun kynttiläkupu räjähtää palasiksi ja lasi sekoittuu mukavasti tomaattikastikkeen sekaan. Itse säilyn vaurioitta, mutta ruoka on yhtä pilalla kuin halu siihen. Tarjoilijat pahoittelevat tilannetta, mutta eivät näe tarpeelliseksi tuoda minulle uutta ateriaa. Sanomattakin selvää oli ettei tämä paikka saisi suosituksia jatkossa ja suuntaan väsyneenä nukkumapaikalle.
Aamupalan jälkeen tiedossa oli seikkailua Varkalan eteläisellä rannalla, jossa ei paljon ihmisiä liikkunut ja hiekalla sai vaeltaa kilometrejä ilman kontaktia. Ainoastaan muutamat pienet kolmesta puunrungon palasesta kootut kalastajaveneet lilluivat ulapalla saaliin toivossa. Puolen tunnin kävelyn jälkeen tapasin paikallisen kalastajan, joka pyysi minulta rahaa. Hänen mukaansa olen onnellinen, koska tulen rikkaasta maasta ja hän on onneton köyhyytensä takia. Halusin kertoa hänelle ettei varallisuus takaa onnea kenellekkään. Rahalla voit teettää avaimen onneen, mutta mitään takuuta ei ole siihen käykö se lukkoon.
Vaikka Varkala on kovaa vauhtia muodostumassa turistikohteeksi, ovat rannat Goasta poiketen vapaita rihkamatavaran myyjistä. Reppureissaajat ja samsonautit nauttivat kalapainotteiset ruokansa rantahiekkojen yläpuolella seisovissa ravintoloissa ja aurinko kurkistaa silloin tällöin harvinaisten kumpupilvien takaa. Täällä voisi viettää kuukausia. Ainut oikea miinus paikassa oli todella agressiviset koirat, joiden kanssa tappelu oli yön myöhäisinä tunteina muutaman kerran lähellä. Kaukaa haukkuva koira lähtee juoksemaan sikamunaravia luoksesi ja on varma ettei sitä sadan metrin juoksussa tulla voittamaan. Totuudessa koirat ovat kuitenkin raukkoja ja niiden isottelu saadaan kukistettua matkimalla niitä. Joten annan koiran juosta lähelleni ja otan pari juoksu askelta sitä kohti samalla huutaen niin, että naapuristossa ei varmasti jäänyt epäselväksi mitä perkele tarkoittaa. Kuten todettu, koira heittää välittömästi pakin päälle ja jää ulvomaan turvallisen etäisyyden päähän pimeälle kujalle. Seuraavalla näkemisellä se tuntuu tietävän paikkansa.
Tällä hetkellä yöpöydällä pyörii Bill Brysonin The Short History of Nearly Everything, joka on hauska ja rento opas tieteen maailmaan. Miehen viekas kirjoitustyyli jää helposti mieleen ja sen myötä myös muutama mielenkiintoinen fakta. Kuinka vanha maapallo on, kuinka kaukana planeetat oikeassa skaalassa ovat toisistaan ja miksi Lyelin vaimo löytää eteisestä sarvikuonon ruhon? Käsittelyssä on kaikki atomin (myös sen osien) ja avaruuden väliltä. Ehdoton kirjahyllyklassikko.
Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen
No comments:
Post a Comment