Dynamiittikalastusta ja hienoa hiekkaa

Ensiksi hyvät uutiset. Tiedot ennenaikaisesta kuolemastani ovat olleet suuresti liioiteltuja ja se pätee myös tyttöystävääni. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että malaria on loistava tapa kadottaa ne kesäkilot joita minulla ei ollut koskaan kertynyt. Ne muutamat ihmiset kenen kanssa tästä asiasta olen jutellut, ovat tulleet samaan johtopäätökseen. Sähköpostia Painonvartijoille kenties? Tietysti tämän kaltaiset sairastumiset ja tarpeettoman tarpeelliset dieetit saavat ihmisen tajuamaan jälleen oman kuolevaisuutensa, joten on aika vaihtaa vapaalle ja maistaa makuja ugalin tuolta puolen.



Päätimme tehdä malarian jälkimainingeissa heti pienen päivä retken läheiseen Mikindanin kalastajakylään. Suurina päivinään vuosisadan alussa se oli toiminut suurena kalasatamana, mutta kaupallisen kalastuksen ja rahtilaivojen yleistyttyä tämän matalan poukaman helmi menetti jokseenkin merkityksensä. On silti mukava kuvitella aikoja viime vuosisadan alkumetreillä, kun paikalliset dhow-veneet purjehtivat pienissä ryhmissä ulos korttipeleistä tutun padan muotoisesta poukamasta avomerelle ja palasivat iltapäivällä auringonvalossa pestyinä, kannet notkuen barrakudaa, kalamaria ja muita pinnan alla uivia herkkuja. Sittemmin Alfred Nobelin keksintö on vienyt tästä romanttisesta kuvasta hohdon, sillä näinä päivinä paras tapa kalastaa avomerellä on dynamiittipötkö. Se on myös oiva tapa karkottaa Itä-Afrikan rannikoilla pyöriviä valaita, jotka etsivät pareja toisilleen. Nähtävyyksiä etsiville kyläpahanen ei varsinaisesta tarjoa, mutta leppoinen rannikkoväki, siirtomaavallan aikaiset rakennukset, muutamat ravintolat ja upeasti hotelliksi kunnostettu entinen saksalainen valvontatukikeskus tekevät Mikindanista päiväreissun arvoisen.



Seuraavalla viikolla paikalle saapui Liike Ry:n vanhempi työntekijä Tor Lindberg paremmin tunnettu nimellä Turre. 67-vuoden hujakoilla pyörivä mies oli viettänyt jo useamman vuoden elämästään työskennellen eri puolilla Afrikkaa ja oli sittemmin ruvennut eräänlaiseksi modernin aikojen laupiaaksi samarialaiseksi tehden työtä Liike Ry:lle ilman varsinaista palkkaa. Tällä kertaa hän oli saapunut tarkistamaan yhteistyö kumppanin SDA:n kirjanpitoa ja siinä samassa osallistumaan Amer Sports Dayhin joka järjestettäisiin tällä kertaa Tandahimbassa (siitä lisää seuraavalla kerralla). Kaikesta huolimatta kyseessä ei missään nimessä ole elämäänsä kyllästynyt juro Suomi-mies. Asettelisin hänet kenties sivistyssanakirjassa johonkin joviaalin paikkeille tai ehkä kappaleen tai pari taaksepäin hurskaan (ainakin tiedollisesti) tienoille.



Eräs viikonloppu hän ottikin tehtäväkseen käyttää meidät lähellä Mosambikin rajaa Ruvula nimisellä rannalla joka sijaitsi pienen Msimbati kylän vieressä. Tiedossa oli muutaman tunnin ajomatka halki hiekkateiden, johon liittyi pysähdys Makonde kaivertajien luona (joiden veistokset on tehty eebenpuusta), sekä pientä Dakar-ralliharjoittelua. Ruvulan rannalla vierailevien on maksettava konservaatiomaksu (20 USD), jolla tuetaan alueeseen kuuluvaa valtavaa meriluonnonpuistoa ja paikallista kylää. Kahdenkympin maksu rannan käytöstä tuntuu aluksi pöyristyttävältä, mutta rannalle päästyä oli helppo ymmärtää miksi ainakin toistaiseksi koskemattomuus halutaan säilyttää. Sivuillani on kilometreittäin tiimalaseista poimittua hiekkaa, joka antaa rannalle laskuveden aikaan hieman aavikkomaisen vaikutelman, ja edessäni on meri suoraan turkoosista maalipurkista. Ranta laskeutuu niin jyrkästi, että laskuveden aikanakin voit uida muutakin kuin käsipohjaa ja ainoat tuttavuutta tekevät oliot rannalla ovat eksyksissä olevat paimentolaiskarjat. On aivan liian helppo kuvitella miten tämä paikka saataisiin muutettua uudeksi Koh Phi Phiksi tai Palolem Beachiksi kunhan suuret hotelliketjut rupeisivat avaamaan lahjontakukkaroiden nyörejä. Ikävä kyllä niin on tapahtunut ennen ja niin tulee tapahtumaan jatkossakin, joten on parasta nyt kun timantti on vielä hiomaton. Jatkan Amer Sports Daystä muutaman päivän kuluttua…