Joulua juhlittiin Ootyssa länsimaisen ja intialaisen kulttuurin sekoitetussa juhlassa. Luvassa oli kokkoa, brandya ja viskiä, seisovaa pöytää ja intialaisia tansseja. Intialaiset ovat kyllä varsinaisia parkettien partateriä ja uskon, että osa tänäpäivänä nähtävistä musiikkitv:n videoista on siepannut tanssiliikkeensä Intiasta. 20 hengen tanssikuvion yhdenmukaisuus juhlasalissa oli jo varsinainen näky itsessään. Ruokailun jälkeen minua kutsuttiin mukaan tansseihin ja enhän minä moisesta voinut kieltäytyä. 10 minuutin sessio sai aikaan raikuvia aplodeja ja kuvioita opettanut pukumies otti minut tanssin päätteeksi varsinaiseen karhunsyleilyyn. Nimikirjoituksia olisi voinut jakaa aamuun asti, mutta päätin vetäytyä nukkumaan aikaisin ruuan väsyttämänä.
Joulun jälkipyykkiä en jäänyt selvittelemään vaan päätin viimein nostaa kytkintä ja lähteä kohti Mysorea ja jatkaa siitä pian Bangaloreen. Bussimatka ensimmäiseen kaupunkiin oli varsinainen pomppulinna renkailla, sillä syklooni oli rikkonut hiekkaista tietä osittain melko huonoksi. Vaikka perse ottikin lukua matkaan loppupuolella, ei se vähentänyt näkyjä, jotka aukesivat vuoristoisella tiellä. Teeplantaaseja, pikku kyliä ja vuoria oli kaikkialla. Kaikki toinen toistaan kauniinpia. Pääsin Mysoreen illan hämärtyessä ja linnoitauduin ensimmäiseen hotelliin mikä vastaan tuli. Ruokailu hoidettiin hotellin viereisessä hämärässä ravintolassa, joka oli täynnä lievästi humaltuneita intilaisia. Kaikki tuntuivat juovan joko viskiä spriten kera tai viskiä veden kera. Intialaisia tapoja kuulema. Ravintola oli jaettu kriketinkatselualueeseen ja ruokailualueeseen. Odotellessani ruokaani pienimuotoinen tappelu puhkesi krikettipuolella, jonka seurauksena baarikalustoa laitettiin hieman uusiksi ja muutamia pulloja lenteli ikkunoiden läpi. Olin jo valmis astumaan ulos lafkasta ennenkuin tarjoilia kehoitti minua jäämään ja siirsi minut hieman kauemmas tapahtumapaikalta. Tilanne rauhoittui ja ilmeisesti joku ne ikkunatkin maksoi.
Mysoreen ei ollut kuitenkaan mitään aikomusta jäädä ja jatkoin matkaa Bangaloreen heti seuraavalla aamubussilla ja saavuin tähän pienikatuiseen metropoliin jo kahdentoista aikoihin. Tässäkään kaupungissa ei ollut varsinaisesti mitään mikä minua kiinnosti, joten jatketaan matkaa suoraan Varanasiin. Tällä kertaa junalla ja matka tulisi kestämään kaksi täyttä päivää raiteilla. Jostain syystä Intiassa minulla on kokoajan ollut hyvät oltavat matkaa tehdessäni ja en ollut niin huolissani raiteiden tarjoamista nukkumaoloista. Hyvä kirja, ruoka ja seura tarjoavat kaiken mitä matkaa tekevä nuori mies voi tarvita. Ongelmia ei ollut missään vaiheessa matkaa vaikka intialaisia junavessoja ei voikkaan luokitella elämäni kohokohdaksi posliinilla.
Saavuin aamulla yhteen Intian pyhimmistä kaupungeista aamuvarhain ja olin lukenut kirjoista etukäteen ettei tämä välttämättä olisi mikään ihanteellinen kokemus fyysisesti ja häslääjät tulisivat olemaan niskassa kiinni jokaisessa mahdollisessa kurvissa. Astuessani ulos rautatieasemalta oltiin minulle tarjottu jo jokimatkoja, pilveä, hassista, naisia, nukkumapaikkaa ja odottelin jo jonkun tulevan myymään minulle naudanlihaa. Siltä sentään vältyttiin ja yösijakin löytyi pienen harhailun jälkeen. Ensimmäisenä päivänä en lähtenyt katsomaan Varanasin kuuluisaa jokivartta, joka täyttyy päivittäin tuhansista vaatteita, eläimiä ja itseään pesevistä ihmisistä. Ganges joki on hinduille pyhä asia ja siinä kastautuminen puhdistaa sielun kaikista synneistä. Sen sijaan ruokailin hyvännäköisessä ravintolassa hieman chowmeita ja kashmiri naan leipää pahempaan nälkään. Ilmeisesti ravintolan ulkonäkö ei ollut varsinainen tekijä ruuaan laadussa sillä samaisena iltana sain taas ruokamyrkytyksen. Samantien yksityissairaalaan parantelemaan haavoja ja sainkin viettää omassa huoneessa seuraavat kolme yötä katsellen seinätelevisiosta hindimusiikkivideoita ja hollywood leffoja. Lääkkeitä tuotiin joka aamu muovisäkillinen ja elämä pyyhki hyvin kuin vessapaperi.
Pääsin ulos uuden vuoden aattona ja päätin viettää uuden vuoden lämpimän suihkun parissa ja hauduttaa jalkoja lämminvesisaavissa. Ensimmäinen päivä vuonna 2008 ja oli aika lähteä katsomaan jokirantaa. Varsinaisia autoja ei rannalle saa ajettua, sillä kapeilla kujilla mahtuu parhaimmillaankin menemään vain kaksi ihmistä rinnakkain. On suuri kunnia, jos kuolleen hindun ruumis voidaan polttaa Ganges joen rannalla ja laskea se tämän jälkeen kokeilemaan onnea nirvanaan pääsyn kanssa. Ruumissaattueita tulikin vastaan aina muutaman minuutin välein ja seremonioita hoidetaan parhaimmillaan ympäri vuorokauden. Ilmeisesti jotkut ihmiset uhraavat myös eläimiä joen varrella ja tunnin kestäneellä veneajelulla näin mm. pinnalla lilluvan jäniksenraadon. Kyllä täällä puhtaassa vedessä synnit pois pestään. Kaikesta näkemästäni huolimatta ei suuria tunteita noussut pintaan katsellessani palavia ruumiita tai puhveleita peseviä ihmisiä. Olin saanut tarpeeksi Intiasta ja oli aika vaihtaa maisemia. Seuraavaksi on vuorossa Nepal ja maailmankatto.
Lisää kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/
No comments:
Post a Comment