Pushkarin jokavuotiset kamelimarkkinat on yksi Rajashtanin osavaltion suurimmista tapahtumista. Paikalle saapuu arviolta 80 000 kamelia (siinä sivussa tulee myös aaseja, hevosia ja biisoneita), joista sitten huudetaan kilpaa intialaiseen tyyliin. Kamelin voi itselleen ostaa paikallisen ravintolatarjoilijan vuosipalkalla eli n. 360 eurolla. Viikon kestottoman juhlinnan, kaupankäynnin ja chain kiskonnan jälkeen jäljelle jää vuori kamelinpaskaa, jolla pienen kaupungin sähkot voidaan tuottaa vuodeksi eteenpäin, joten kierrätys kunniaan!
Lähdin Pushkarista ensimmäisellä yöbussilla kohti Udaipuria, mikä sitten taas osoittautui aivan uudeksi kokemusten sarjaksi. Ensin piti ottaa paikallisbussi kello 22.00 aikoihin Ajmeriin, missä vaihdetaan bussia toiseen. Bussi oli luonnollisesti myöhassä ja sitä sai odotella intilaiselle tyypillisen tunnin verran keskellä rupuista tietä lehmanpaskan keskellä. Bussimatkan piti kestää tietojen mukaan 8 tuntia, mutta halusin silti istumapaikan, kun se halvemmaksi tuli. Viimein kyytiin ja istumaan. Lähtö venähtää jostain syystä ja joku käy kassinsa kanssa katsomassa minun paikkaani. Hetken päästa bussiin minut ohjannut häiskä hyökkää selittämään, että olen väärässä bussissa (mikä oli tietenkin hänen moka). Päästän toisen henkilon istumaan paikalleen ja kysyn, että mitäs tehdään, kun paikka on kuitenkin maksettu ja bussi on täynnä? Kaveri toteaa viileästi minun bussin lähteneen jo menemään, "no problem" ja ohjaa minut kuskin takana olevalle puolipehmeälle alustalle ja kättelee minut, poistuen nopeasti sen jälkeen paikalta. Matka on äärimmäisen perseestä. Huono tie, kuskin konekiväärimäinen torvenkäyttö ja pienessä tilassa pilkkiminen alkaa syödä samantien. Tunnin ajomatkan jälkeen ensimmäisellä taukopaikalla tulee kuitenkin matkustamon puolelta pelastava enkeli, joka lempeästi pyytää menemään istumaan hänen paikalleen niin hän voi istua tässä. Kiitän hänta lämpimästi ja painelen takaisin penkille nukkumaan. Tässä hyvä esimerkki siitä kuinka Intiaa voi samalla vihata ja rakastaa.
Udaipuriin päästiinkin sitten kuudessa tunnissa ja kello on 04.00. Meidät jätetään keskelle kaupunkia 4 riksakuskin keskelle. Hyppäsin parin korealaisen kanssa samaan riksaan ja eikun kolkuttelmaan guesthousejen ovia. Toinen paikka onnisti ja hintakin oli kohtuullinen. Seuraavana aamuna törmäsinkin mukavaan Marigold (suomeksi kehäkukka) nimiseen tyttöön jeesuslandiasta. Hän oli tullut vierailemaan Intiaan muutamaksi viikoksi ystävänsä häitä varten ja oli asunutkin Varanasissa vuoden verran opiskellen hindiä. Tyttö oli palkannut päiväksi kuskin ja tarjosi mulle paikan vierelleen. Koska hän ei ollut selkeästikkään noviisi Intiassa, otin kutsun ilomielin vastaan.
Kävimme katsomassa melko turistimaisia nähtavyyksiä, mutta ajoitukset olivat kohdallaan ja pahimmilta ryysiksiltä vältyttiin lukuunottamatta illalla nähtyä 4 alueen paikallistanssinäytelmää. Mukana oli monsuunitemppeleita, vanhoja kuninkaiden hautuumaita ja kultuurillista perimää. Kauppoja hierottiin mm. paikallisista kankaista, tiibettiläisistä pashamavilla shaaleista ja korvakoruista. Kamelin selkäänkin pääsi pieneksi aikaa ja eihän se sen kummosempi kyyti ole kuin poni. Ainoastaan kyytiin nouseminen ja poistuminen on himean erilainen kamelin koon vuoksi.
Lisaa kuvia osoitteessa:
http://picasaweb.google.com/timo.laaksonen/
No comments:
Post a Comment