Pahoittelut etten ole kerennyt kirjoitella tapahtumista viimeiseen kuukauteen, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita ovat vieneet mukanaan. Jätimme hakeina noin kuukausi sitten Mtwaran taaksemme ystävien ja tuttavien saattelemana. Tunnelma oli luonnollisesti hieman surullinen sillä tätä paikkaa oli kerennyt pitämään kotinaan jo jonkin aikaa. Nyt oli kuitenkin työt suoritettu ja aika vaihtaa jälleen vapaalle. Aikaa olisi noin viisi kuukautta ja se on hyvä aloittaa Zansibarilta.
Olimme jo jonkin aikaa suunnitelleet tekevämme reissun Zansibaarin kuuluisille hiekkarannoille sillä ovathan ne Tansanian yksi suurimmista turistikohteista. Dar es Salaamiin pääsimme vain yhdellä korjauspysähdyksellä kun Sumry:n bussi päätti pysähtyä Lindiin korjattavaksi kolmeksi tunniksi. Seuraavana päivänä otimme hotelliltamme taksin satamaan ja hyppäsimme yllättävän laadukkaan Sea Bus -vesikiiturin kyytiin ja suuntasimme kohti saaristoa. Heti ensimmäiselle illalle olisi tiedossa menoa Sauti za Busaran (viisauden äänet) musiikkifestarin muodossa.
Jo yli viisi vuotta järjestetty festari ei tuottanut pettymystä millään osa-alueella. Hinta oli erittäin kohtuullinen. Artisteja oli ilmestynyt paikalle ympäri Afrikaa ja meno oli katossa suurimman osan ajasta. Oli se sitten pieneltä Victoria järven saarelta oleva kansantanssiryhmä tai Zambialainen tanssiesitys, myyty olin. Raa'an energian määrä lavalla oli aivan uskomaton ja jokainen artisti toisensa jälkeen sai yleisön mukaan. Kuvauksellisesti tapahtuma oli unelma sillä lavan reunalle pääsi helposti suurista katsojamääristä huolimatta ja sain omaa portfoliotani varten varmasti useamman kuvan.
Musiikkitapahtuman lisäksi paikalle oli järjestetty myös näyttävä dokumentti/videomusiikki-puoli jossa pystyi käymään seuraamassa uusimpien bonga flava hittien kuvallista tarjontaa tai tutustua yli 115 vuotiaan Zansibarilais naisen elämään rummutuksen merkeissä. Bibi Kidudesta kertova dokumentti oli todella mielenkiintoinen näkemys hyvin erilaisesta naisesta, joka nousi muslimipohjaisen Zansibar-väestön keulakuvaksi ja esiintyi Taraab -musiikkia soittavan bändinsä kanssa ympäri maailmaa (jopa Suomessa). Yhden yön ihmeeksemme jäänyt tapahtuma oli täydellinen aloitus lomalle ja puolen yön jälkeen kotiinsa saapuneet silmiensiristäjät käpertyivät saarelle ominaisten sänkyjen syleilyyn ilman suurempia ongelmia.
Seuraavana päivänä oli aika matkustaa pohjoiseen köllimään viikoksi. Siitä ei hirveästi ole kerrottavaa. Hotelli oli hieno. Ruoka oli loistavaa ja monipuolista. Vesi oli kirkkaan turkoosia ja lähes läpinäkyvää ja korallihiekan valkoisuus sai minut epäilemään maidon oikeasti olevan harmaata. Viikon jälkeen oli vielä aikaa kierrellä muutama päivä Stone Townin kapeilla kujilla ihmetellen tätä ajassa pysähtynyttä paikkaa, nappailla katukivetyksillä paikallisteetä ja shoppailla hienoja kankaita, kirjoja ja muistoesineitä kotipuolelle. Lopulta oli aika vaihtaa rannat ja kapeat kujat vuoreen. Sen nimi on Kilimanjaro.
No comments:
Post a Comment